Kun vankilan ovet kalahtivat viimeistä kertaa Miika Mehmetin selän takana kiinni, hän tiesi jengielämän ja rikollisuuden olevan takanapäin.
Aikanaan Suomen Pankin rahankuljetusauton ryöstänyt, entinen jengirikollinen koutsaa nykyään nuoria HelsinkiMission ja Vantaan kaupungin ylläpitämällä, uutukaisella lähiösalilla. Salin missiona on ohjata kaikenlaisista taustoista tulevia nuoria kehittämään itseään, luovuuttaan ja omien tunteiden hallintaa kamppailulajien parissa.
Poliisin mukaan Suomessa toimii noin 10 katujengiksi tai vastaavaksi paikalliseksi rikollisverkostoksi tunnistettua ryhmää, joihin on yhdistetty yhteensä noin 260 henkilöä. Valtaosa on nuoria miehiä, huomattavan suuri osa maahanmuuttajia tai maahanmuuttajataustaisia.
Miikan mukaan jengiytymisen nousu Suomessa juuri nyt sekä huolenaiheeksi että otsikoihinkin on seurausta rikollisjengien väkivallan evoluutiosta. Kun kunnioitusta saa tekemällä aina vain rankempia tekoja, yksilöiden ja jengien toiminta ajan mittaan raaistuu.
Tämänkertaisessa Tiedon Jäljillä -jaksossa Miika ja Anni jakavat kokemuksia ja ajatuksia jengiytymisestä ja sen ratkaisemisesta Suomessa.
Ratkeaisiko ongelma pistämällä rajat kiinni? Miten yksilön väkivaltarikollisuuden kierre katkaistaan? Voiko kaikkia nuoria edes auttaa?
Негізгі бет Anni Vuohijoki Tiedon Jäljillä #5 - Miika Mehmet, jengiytyminen ja väkivalta
Пікірлер: 24