Ansa - Musikaali liian hyvästä ihmisestä Jyväskylän kaupunginteatterissa kaudella 2016-2017
www.jyvaskyla.fi/kaupunginteatteri/naytelmat/ohjelmisto/ansa
Ansa-musikaalissa eletään vahvasti tätä päivää nykynaisen näkökulmasta. Luvassa on hurttia ja ajankohtaista Sirkku Peltolalle ominaista huumoria sekä realismista fantasiaan yltävää näyttävyyttä. Päähenkilönä on myslivälipalapatukkalinjan työntekijä, Ansa Vallittu, yksinäinen ja hyvä ihminen, jonka lipeväkielinen yrityskonsultti saa pois raiteiltaan. Yksityinen kaipuu ja kipu kasvavat musikaalissa ylikansallisiin mittoihin. Musikaalin svengaavat sävelmät ulottuvat iskelmästä jazziin ja tangoon.
Kirjailija Sirkku Peltola
Laulutekstit Heikki Salo
Musiikki Iiro Rantala
Ohjaaja Fiikka Forsman (vier.)
Kapellimestari Lasse Hirvi
Lavastaja Karmo Mende
Pukusuunnittelija Tellervo Syrjäkari (vier.)
Valosuunnittelija Tuukka Toijanniemi
Äänisuunnittelija Mika Filpus
Koreografi Sonja Pakalén (vier.)
Lauluvalmentaja Juho Eerola (vier.)
Rooleissa
Tarja Matilainen (vier.), Sauli Suonpää, Taina Reponen, Joni Leponiemi, Saara Jokiaho, Maija Andersson, Piia Mannisenmäki, Anne-Mari Alaspää, Hanna Liinoja, Jukka-Pekka Mikkonen, Jouni Innilä, Henri Halkola, Miikka Tuominen, Jouni Salo, Anna-Leena Järvi sekä Pasi Hanhisalo, Pietari Panula, Pietari Pentikäinen, Kalle Seppänen, Sara Seppänen ja Anna Kinnunen.
Esitykset syksyllä 2016
To 08.09. 19:00 (ennakko)
Pe 09.09. 19:00 (ennakko)
La 10.09. 19:00 (ensi-ilta)
La 17.09. 19:00 (myyty)
La 24.09. 13:00
To 29.09. 19:00 S
Pe 30.09. 19:00
La 01.10. 19:00
Pe 07.10. 19:00
La 08.10. 13:00
To 13.10. 12:00 (huom. arkipäivänäytös!)
La 15.10. 19:00
Pe 21.10. 19:00 S
La 22.10. 13:00
La 29.10. 19:00
La 12.11. 19:00
To 17.11. 19:00
La 19.11. 13:00
To 24.11. 19:00 S
Pe 25.11. 19:00
To 01.12. 19:00
La 03.12. 19:00
Pe 09.12. 19:00
La 10.12. 13:00
Pe 30.12. 19:00 S
Liput 36 € / 34 € / 28 €
S-merkityissä esityksissä 4 €:n alennus peruslipun hinnasta S-Etukortilla, etu voimassa vain teatterin lippumyymälässä.
Liput teatterin lippumyymälästä, p. 014 266 0110 tai
www.lippu.fi/Li...
tai Lippupisteen toimipaikoista kautta maan,
myös R-kioskeilta (tapahtumanro: 112546).
Lippupisteen kautta hankittuihin lippuihin lisätään palvelumaksut (liput alk. 30,50 €).
Негізгі бет Ойын-сауық Ansa - Musikaali liian hyvästä ihmisestä Jyväskylän kaupunginteatterissa
Пікірлер