Suomalaisia maapallon väestöstä on 0,068 prosenttia. Jos ajatus on se, että suomen kansan ja suomalaisen kulttuurin säilymisellä ei ole mitään väliä, niin sitten herra Hurtigin ajatusmaailma on järkevä ja looginen. Minulle hänen ajattelunsa on kauhistus. Jos emme pidä kiinni kuttuuristamme ja suomalaisuudesta, tallaudumme muiden eli 99,93 prosentin jalkoihin ja lakkaamme kansana olemasta muutamassa vuosikymmenessä. Liina Istolle suuri kiitos, edustit tässä keskustelussa järjen ääntä.
@timolustig412
Жыл бұрын
Kuuntelin loppuun. Täytyy sanoa, että Hurtig paransi kuin sika juoksuaan. Muutin käsitystäni hänestä, kun päästiin kansallismielisyydestä mm. oikeisto - vasemmisto kysymyksiin.
@wowhemuli
Жыл бұрын
Joo itsellekin iski silmään tämä "suomalaisuudella tai suomenkielellä ei ole väliä" ja voin ymmärtää tämän hänen lestodia taustasta. Samat arguementit mitä Kaarle heitti lestadiolaisista voi heittää muslimeista, jotenkin hypokriittista puhua vain toisesta ns "uskon lahkona" ja toisesta "rikkautena".
@petskup4
Жыл бұрын
" Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista." Eiköhän maailman rahat ja politiikkojen palkinto virat pistä Suomen sulautumaan EU liittovaltioksi johon on pumpattu mustaa ja ruskeaa ihmistä pari miljoonaa 10v kuluessa.😢
@finnmay
Жыл бұрын
@@xlife123Kumpaa keskustelijaa tarkoititkin niin en kyllä tunnista Hurtigin ajatusmaailmaa millään muotoa omakseni.
@TheJuntunen
Жыл бұрын
Joo vähän tommonen vänkääjähän tuo Kaarle on. Tällaiselle tyypille jos haluaa jotain perustella, niin pitäisi hioa lauserakenne ja sanat vimosenpäälle ja silti se koettaisi löytää sieltä jotain jonka voisi vääntää tai takertua. Onhan se totta ettei meidän kulttuuri tällaisenaan ole kovinkaan vanha ja se on sekoitus itä ja länsivaikutteita. Jos mennään ihan satoja vuosia taaksepäin tilanne on edelleen osin sama. Mutta sama pätee myös valtaosaan erilaisia maailman kulttuureita ja varmaan Kaarle ymmärsi kuotenkin mitä tässäkin tarkoitettiin... kunhan halusi päästä näpäyttään.
@kaukowettervid1476
Жыл бұрын
Ruotsi on hyvä esimerkki, oli aikoinaan maailman kehittynein maa rikas hyvinvointivaltio, mitä on tapahtunut suuren maahanmuuttovirran jälkeen ? Ero on kuin yöllä ja päivällä ihan hirvittävä.
@SSDDssed
Жыл бұрын
Niin mitä on tapahtunut? Onko se nyt kehitysmaa?
@locomatikki
Жыл бұрын
@@SSDDssed kannattaa ottaa selvää ruotsin tilanteesta. Ennen kuin ihmettelee. Siellä pelätään ns omia kansalaisiaan.
@villeveikko1
Жыл бұрын
@@locomatikki Tottakai koska siellä riehuvat nyt toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajat jotka ovat oppineet isiltään ja isoisiltään ne arvot minkä mukaan eletään ja ne vanhemmat ja isovanhemmat ei monestikaan osaa sanaakaan ruotsia vaikka ovat yli 20 vuotta asuneet maassa?? Suomessa ollaan yhtä typeriä ja kiihkoillaan rasismista tasan siihen pisteeseen asti mikä Ruotsissa on arkipäivää. Eletään siinä omassa yhteisössä niiden omien taantumuksellisten arvojen mukaan ja seuraava sukupolvi voi tehdä enemmän rikoksia ja ja se kolmas sukupolvi voi tehdä ihan mitä huvittaa kun tietävät ettei niitä voi siellä syntyneinä karkottaa. Tällä hetkellä nähdään kun nämä ruotsin kansalaiset elävät omien arvojensa mukaan ja luovat haluamaansa yhteiskuntaa ympärilleen. Ja me ollaan kymmen vuoden päästä samassa tilanteessa jos mitään ei muuteta politiikassa ja lainsäädännössä. Lähtökohta pitäis olla se että tänne kotiutuu tai karkotus pannaan täytäntöön, jos me joudutaan kotiuttamaan yhtäön ketään niin silloin se ei lähde kyseisten ihmisten omasta halusta ja on tuhoon tuomittu yritys alusta saakka
@SSDDssed
Жыл бұрын
@@locomatikki Olen käynyt Ruotsissa. Ero ei ole kun yö ja päivä siihen mitä se oli aikoinaan. Paskapuhetta. Ruotsi on vieläkin rikas ja kehittynyt maa, verrattuna esim. Suomeen joka on menny alaspäin, tai ei ainakaan ylöspäin. Ongelmat tiettyjen mamujen kanssa on vähän eri asia. Toi aukowettervid1476 kommentti kuulostaa mvlehti propagandalta, tolleen ku se sen ilmaisee. Kannattaa tosiaan ottaa selvää asioista, mut ehkä ei mv lehden sivuilta.
@scrbl
Жыл бұрын
@@SSDDssed Sun mielestä on ok että Ruotsissa on rinnakkaisyhteiskuntia ja luodit ja räjähteet lentelee päivittäin? Se on seurausta vuosikymmenien tietoisesta politiikasta, ja käynnistänyt peruuttamattoman prosessin. Suomessa tullaan jäljessä mutta samalla tiellä.
@emsiiem
Жыл бұрын
Tässä keskustelussa käy erinomaisesti ilmi kaksi niin poikkeavaa maailmankatsomusta. Molemmat keskustelijat empaattisia ja vaikuttavat aidosti haluavan maailmasta paremman. Toinen ammentaa tietoa historiasta sekä tieteestä ja toinen pääasiallisesti kokemusperäisesti lähipiiristään. Nämä näkemykset eivät tule koskaan kohtaamaan, eivät voi. Liinan argumentointia oli helppo seurata kun taas Kaarlen ajatuksenjuoksu avasi kyllä hänen ajattelumalliaan, mutta siitä oli vaikea löytää mitään tarttumapintaa subjektiivisuutensa takia. Mahtava setti Puheenaiheelta taas!
@rebelco809
10 ай бұрын
Sillonkin luodaan uutta ei historia ja tiede vielä täysin tiedä niistä. Kaarle argumentoi hienosti. Ja matkalla utopiaan ollaan. Sun pitää uskaltaa ajatella vähän vielä isommin :)))!
@samuk9816
Жыл бұрын
@leevi jos haastattelija sanoo ”persu”, niin pitäisi myös muistaa sanoa ”vassari”. Ihan tasapuolisuuden nimissä. 😊
@Kuikkamies
Жыл бұрын
Ei ole Suomalaisen homma hoitaa asioita, jos Alankomaalaiset tekivät jossain maanosassa jotain phaa tai hyvää.
@joukokuisma9574
Жыл бұрын
Ei tietenkään ole. Hollantilaiset hoitakoon sotkunsa itse.
@Kuikkamies
Жыл бұрын
@@joukokuisma9574 Kuinkas ne loput Alankomaalaiset? Hollanti on vain Alankomaiden maakunta.
@1200JML
Жыл бұрын
Juuri tämä. Suomella ei ole ollut siirtomaita eikä siten olla syyllisiä noiden maiden kurjuuksiin. Ainakaan välittömästi. Se taas jos laajentaa asian klasiseksi valkoisen miehen taakaksi, on asia erikseen. Mutta sitäkään en allekirjoitta. Turhaa syntyperästä perusteet kaivavaa syyllistämistä. Toki se, että mitä suomalaiset suuryritykset ovat vaikkapa Amazonissa ym touhunneet, on vastuultaan taas eri asia. Muttei sekään ole mikään kollektiivisen syyllisyyden peruste. Yksilöt (yritykset ja niiden johto) noita päätöksiä tekee, ei kansa.
@perttulahdesmakilightingdesign
Жыл бұрын
Haluaisin kyllä tietää tämän keskustelun perusteella, että onko Kaarle asunut koskaan ulkomailla ja jos ei, niin miksi ei. Hänellä tuntuu olevan erittäin suuri hinku tuoda maailma Suomeen. Tavallaan tässäkin asiassa voisi myös ajatella niin päin, että pitäisikö Kaarle viedä maailmalle? Asuin itse joitakin vuosia Iso-Britanniassa ja vaikka se on erittäin kulttuuririkas ja hieno maa, tajusin siellä eläessäni olevani erittäin Suomalainen. Mitä se on? Mämmi, jääkiekko, sauna, vasta ja järvi? No ei varmaankaan. Pakko sanoa, että menkää asumaan vieraassa kulttuurissa ja sitten voidaan puhua siitä.
@NightsideOfParadise
Жыл бұрын
Asuminen maahanmuutto lähiössä riittää. En ole ikinä todistanut keskellä päivää, miten perheen isä hakkaa vaimoa keskellä tietä, tai miten aikuiset miehet kivittää toisiaan ja uhkaa hengen riistämisellä. Kerran meinasin joutua täysin provosoimatta heittämään nyrkkejä somalin mamun kanssa.
@kimmonurmi3074
Жыл бұрын
Hurtigista tosiaan välittyy aivan täysin vastuuntunnoton ja utopistinen hinku saada poistettua, tai ainakin sekoitettua pahasti ne, mitkä ovat aito-suomalaisia arvoja, ja verenperintö keskenään täysin muukalaisten kanssa. Samaa ehdotan Hurtigille lääkkeeksi: lähde Suomesta ja mene ihan minne sitten ikinä tahdotkaan, ja jää sinne, tai pysy siellä ainakin 10v, ennen kuin tulet takaisin. Katsotaan sitten uudemman kerran, oletko oikeasti aikuistunut sen verran, että itse kuittaisit tulevaisuudessa suurimman osan nyky näkemyksistäsi eksyksissä olevan, kypsymättömän nuoren miehen erhetuumailuiksi. Hurtig, loppujen lopuksi se, mitä nytkin etsit, ja yrität löytää uusista 'ideoistasi', ja kalliilta ja typeriltä terapeuteilta, jotka saavat sinut vain enemmän ja enemmän eksyksiin, on Jumala, minkä itse tahdoit kadottaa, ja tehdä olemattomaksi, vaan Hän ei sinun kipuiluistasi ja muusta hölmöilystäsi käsin ole kadonnut, eikä katoa, ei edes sinusta/sinulta. Jollet täysin vihan vallassa, ja ääliömäisen itsekäs ole loputtomiin, niin tulet tulevaisuudessa huomaamaan, että sanoin sinulle oikeat sanat tässä kommentissani 26.8.23. Ole hyvä.
@annavaljakka
24 күн бұрын
Sai lapset nuorena
@andrex6288
Жыл бұрын
Erittäin hyvää keskustelua. Oli kiva, että vaikka vieraat olivat niinkin paljon eri mieltä, keskustelu pysyi fiksuna
@minnowspoon
Жыл бұрын
Juu tää on kohtuu harvinaista, minkä takia yleensä jää katsomatta/kuuntelematta varmaan muuten ihan fiksuja keskusteluja
@ACorpseWithoutSoul
11 ай бұрын
Ainoa huono puoli oli että tuttuun vasemmistolaiseen tyyliin heti kun alkoi tulemaan eriäviä mielipiteitä niin vassari alkoi puhumaan toisen päälle vaientaen sen. Äärimmäisen epäkohtelias ja epäkunnioittava tyyli toista kohtaan. Kertoo huonosta sivistyksen tasosta.
@finmenfinmen
9 ай бұрын
@@ACorpseWithoutSoultämä, Kaarlen tapa kun huomaa että ei pärjää järjen äänelle👍
@jerevarri7094
Жыл бұрын
Loistava jakso. Juuri tällaista pitäisi keskustelun olla. Vaikeista ja herkistäkin aiheista argumentoidaan ilman hyökkäämistä vastapuolen persoonaan.
@tiistai9696
Жыл бұрын
Afrikkalaisten pitäminen ikuisina uhreina on myrkkyä näiden maiden kehittymiselle. Suomikin oli siirtomaa satoja vuosia ja nyt yksi maailman parhaista maista.
@locomatikki
Жыл бұрын
Budjetoivat kehitys avun vuosittain valtiolle. Siinä ei kehitys paljon kehity. Tuppaa vielä valumaan diktaattorien taskuihin. Naiset tekevät työt ja ukot litkivät palmukiljua.
@TheJuntunen
Жыл бұрын
Suomi oli hetken maailman paras maa jossa oli myös maailman paras koululaitos vaikka moni oli silloinkin erimieltä asiasta. No nyt ollaan hyvää kyytiä tuhoamassa sen perusta. Sitä kutsutaan ehkä kulttuurivallankumoukseksi tai vain uudistukseksi. Amerikan vasemmisto opettaa meille uusia arvoja ja tapaa ajatella. Opettaa jopa tieteen uusiksi. Ja tieteen ei tarvitse enää perustua mihinkään kunhan se vain myötäilee uusia ideologioita. Vähän niinkuin joskusmuinoin se myötäili kirkkoa.
@IZMyTube_Outrage
Жыл бұрын
”Suomi” oli riistomaa satoja vuosia, kunnes Venäjä vapautti sen ensin Ruotsin vallasta ja lopulta myönsi itsenäisyyden. Suomalaisten geneettinen typeryys vei meidät lopulta USA.a vasallivaltioksi. Ei ole olemassa enää hyvinvointivaltio suomea, on vain vasallivaltio-suomi.
@michaelmichelsson
Жыл бұрын
Hurtigin logiikan mukaan me suomalaiset ollaan oltu jotain kollektiivista länttä jo 1800 luvulla ja viety leijona vaakunoita kongoon. Itse en kyllä muista historian tunneilta että olisin kuullut suomen siirtomaista,mutta näin se historia ilmeisesti muuttuu ajan myötä.
Nyt ymmärrän paremmin vasemmisto politiikkaa, eli Suomessa ei ole mitään säilyttämisen/vaalimiseen arvoista. Tämä selittää tämän tuohoisan, Suomen kannalta sellaisena kun se nyt on, vasemmistopolitiikan. Hyvä jakso ja Liina vaikuttaa erittäin fiksulta nuorelta naiselta.
@Ville-tw9cp
Жыл бұрын
Itselle tämä varmisti vain vasemmiston halveksinna ja tietynlaisen vihan suomalaisuutta ja suomalaisia kohtaan. Tuo on sitä samaa ideologiaa, jota edusti Neuvostoliittomyönteiset ryhmittyvät 70-luvulla Suomessa ja jotka ovat päässeet syöttämään samaa ideologiaa nuorimmille sukupolville ylempien oppilaitosten välityksellä. Tosin nykyisin tuo välitys alkaa jo ala-asteella.
@Skeptic2006
Жыл бұрын
Kiinnostaa tietää mitkä ovat täällä niitä asioita mitä sinusta tulee vaalia ja säilyttää, jotka ovat perisuomalaista?
@NightsideOfParadise
Жыл бұрын
@@Skeptic2006 Onko rikollisuuden matala taso, spontaanin väkivallan puute, korkea koulutus ja siisti ympäristö ja yleinen toisten ihmisten huomiointi *peri* suomalaista kulttuuria? Entä puukko, sauna ja avanto? Ei tietenkään. Samalla tavalla kuin Kelan luukku tai katujengit tai Jambia ei ole peri somalialaisia heidän kulttuuriin kuuluvia piirteitä tai ilmiöitä. Se että rajoja eri kulttuurien ominaisuuksien alkuperästä ei aina pysty löytämään, ei tarkoita sitä, että kulttuureissa on eroja. Mitä järkeä tollasella kysymyksen asettelulla on? Tuu asumaan vaikka Lounais-Suomen suurimpaan maahanmuutto lähiöön. Tollaset kysymykset muuttuu aika merkityksettömäksi. Sä uskallat todennäköisesti kulkea öisin ilman minkäänlaista huolta? Mä en kulje mielellään öisin ulkona.
@angusmacgyver
Жыл бұрын
Olisipa Hurtigilta keksitty kysyä onko hänestä vaikka saamelaisissa tai joissakin afrikkalaisissa tai arabeissa mitään säilyttämisen arvoista. Veikkaan, että olisi ollut, eli hän on rasistinen suomalaisuutta kohtaan.
@DJNoppamies
Жыл бұрын
Niin ja oikeisto haluaa kansallisromanttiselta näyttävän yhteiskunnan. Sillä ei ole merkitystä mikä on Suomen edun mukaista. Pääasia, että näyttää hyvältä. Sitten on ne 90% suomalaisista, jotka eivät halua tätä kansallisromanttista pahoinvointiyhteiskuntaa tai äärivasemmistolaista ongelmiin "pois silmistä, pois mielestä" suhtautuvaa yhteiskuntaa.
@marttikoivisto-musaviihde3352
Жыл бұрын
Itseäni keskustelun aikana häiritsi suunnattomasti se että Kaarlen piti keskeyttää joka kerta kun Liina oli äänessä ja alkaa hölistä väliin jotain täysin joutavaa estäen näin toisen keskustelijan puhumisen.
@finnmay
Жыл бұрын
Niin toimitaan yleensä silloin, kun puhekumppani sanoo jotain nasevaa eikä itseltä löydy hyvää vasta-argumenttia: puhutaan kiireesti päälle jotain yhdentekevää ja nollataan siten toisen puheenvuoro.
@ilkkasirvio1256
Жыл бұрын
Tyypillistä vasemmistolaisten keskustelukulttuuria.
@scrbl
Жыл бұрын
Mielestäni tässä lähdettiin heti alussa väärään suuntaan laittamalla vastakkain edistyksen tai kehityksen ja konservatisimin. Sana edistys pitää jo itsessään sisällään muutoksen parempaan tai toivottuun suuntaan, ja se on tietysti täysin subjektiivinen näkökulma ja arvokysymys mikä on edistystä missäkin tilanteessa. Muutos huonompaan ei ole mielestään hyvien asioiden säilyttämisen puolesta puhuvan konservatiivin mielestä edistystä vaan nimenomaan taantumuksellisuutta. Myös konservatiivi voi toivoa edistystä ja muutosta omien arvojensa mukaiseen parempaan yhteiskuntaan.
@hamalainenilari
Жыл бұрын
Nyt tuli Liina ihan puskista. On kyllä huikea yleisanti mutta maltillinen ja rationaalinen päättelytapa. Ei mikään seuraava Sanna Marin vaan Liina Isto itse isolla Iillä 😅
@wdvnge
Жыл бұрын
Pakko kyllä sanoa että ihan käsittämättömiä nää jotkut kommentit Kaarlelta tästä miten helppoa tehdä sitä ja tätä ja saada ruoka kaupasta tms ja ei ole tarvetta enää sille ja tälle. Avaa kyllä itselleni tosi hyvin tätä ajatusmaailmaa mikä tällä puolella on. Mahdollisimman paljon mukavuutta, vapautta ja helppoutta mikä toisaalta tekee momimutkaisemmaksi asioita. Erittäin mielenkiintoista.
@xvnbm
Жыл бұрын
Kaarlella tuntui menevän ohi se mitä Liina sanoi siitä, ettei yhteiskunta kestä tällaista maahanmuuttoa. Sanoi, ettei kukaan tavoittele sitä että maksajia on vähemmän kuin saajia, mutta tilastollinen tosiasia nyt vaan on, että nykyisen kaltainen maahanmuutto johtaa siihen että saajia on enemmän kuin maksajia. Siksi pitää olla ottamatta huonoja maahanmuuttajia ja ottaa parempia. Lisäksi hän sanoi, että teknologian avulla jatkuvasti pienempi väestö voi huolehtia isommasta väestöstä ja halvemmalla. Tämäkin argumentti on maahanmuuttoa, vastaan, koska meidän ei tarvitse korvat "puuttuvia" ihmisiä maahanmuutolla, koska hei ei puutu. Teknologian kehityksen myötä pärjäämme vähäisemmällä maahanmuutolla.
@keestojuusto6072
10 ай бұрын
Pelottavaa onkin, että nämä Kaarlet eivät ymmärrä itse ajamansa politiikan seurauksia. Yksinkertainen matematiikka unohdetaan ideologian tieltä.
@Makedz88
Жыл бұрын
Kaarle antaa jotenkin ymmärtää, että kärsimystä maailmalla vain tapahtuu tietyissä paikoissa ja että sitä voi laajentaa isompaan massaan kuin mehutiivistettä vesikannuun. Sen kärsimyksen aiheuttavat ihmiset ja heidän muodostamansa kulttuuri ja päätöksenteko. Nämä ihmiset haluavat tuoda sen kulttuurin mukanaan, joka nämä ongelmat on aiheuttanut. Melkoisen naiivia sanon minä..
@finnmay
Жыл бұрын
Nimenomaan! Eivät he tiedä olevansa kärsijöitä, ja he tulevat meille vain paremman elintason perässä. Mikäli lähtömaan kulttuuri ja uskonto olisi heille kärsimys, he esiintyisivät, eläisivät ja kävisivät töissä kuten länsimaalaiset. Meillä ei haluta nähdä, että tavoitteena on islamisaatio, joka vyöryisi läpi koko maailman. Niinpä 'kärsijöiden' hyssyttely jatkuu.
@Miinow
Жыл бұрын
Eikä pelkästään laimentaa, vaan että mehutiiviste jotenkin katoaisi sekoitettaessa, ja kannussa olisikin pian taas pelkkää vettä. Erikoinen ajatus.
@kittaaja
Жыл бұрын
hyvä liina. järkevää juttua:)
@Korpiainen
Жыл бұрын
Hurtigilla on kuitenkin jonkinlainen kaksoistandardi. Toisia ihmisiä pitää vain auttaa koska ovat itse päätyneet ongelmiin, mutta toisten pitää saada tehdä vapaasti virheitä eikä siihen tule puuttua.
@untofrederik
Жыл бұрын
Hurtigrutten siis on sitä mieltä, että suomalaisuuden saa poistaa mutta samaa ei saa tehdä Afrikassa. Kaksoisstandardi?
@villeveikko1
Жыл бұрын
Ei vaan suomalaisuutta ei ole olemassa ja jos joku kokee eri tavalla niin suomalaisuus harhat voidaan poistaa heiltäkin mutta Suomeen maahanmuuttajina tulevat saavat pitää omat kulttuuripiirteensä ja arvonsa. Kaikkein paras kaksoisstandardi on se että vaaditaan Suomen sisällä eriarvoista kohtelu. Se ei ole mikään yllätys kun vasemmistolaiset ajavat kaikkein kiihkeimmin autöritääristä hallintoa ja perusoikeuksien kuten sananvapauden ja mielipiteen ilmaisuvapauden rajoittamisia koska sosialismi ja kommunismi ei voi koskaan toimia ilman autoritääristä hallintoa
@Juk5uttaja
Жыл бұрын
Hän on varmaan kyllästynyt nähtyään koko elämänsä pääosin vain suomalaisuutta niin sama se olisi hävittää. Surullista, kannattaisi käydä ulkomailla turistikohteiden ulkopuolella. Nähdä todellista maailmaa, kokea ja todeta se kuinka hyvä kulttuuri, hienot elämäntavat ja arvot suomessa on.
@SinikkaHolma-Peets
11 ай бұрын
Hurtig on englishpuheripulinen mies, jonka paljot sanat paljastivat, ettei hän tiedä, mitä on suomalainen kulttuuri,sen taide, musiikki, historia,suomen kielen historia, tai juutalaiskristillinen maailmankuva, ja sen tuomat ihmisoikeudet.Miehen ja naisen eri biologia,aivoista puhumattakaan, niissä Hurtigin tiedonpuute on ideologiansa aikaansaamaa.Tanhut ovat kansantansseja, globaali ilmiö.😅 Mekot eivät muuta sukupuolta😊
@rizka7945
Жыл бұрын
Hurtigille tältä oikeistokonservatiivilta KZitem-kommentaattorilta aika hyvä arvosana tästä jaksosta. Mää en oo koskaan kuullut kenenkään vasemmistolaisen puivan tämänkaltaisia aihepiirejä näin avoimesti. Oli miellyttävämpi jakso kuin viime kerralla, mikä sekään ei lainkaan huono ollut minun mielestäni.
@teemuhenriksson8245
Жыл бұрын
Tämä.
@TheJuntunen
Жыл бұрын
Samaa ajattelin. Osasi katsoa edes hieman asioita myös kuplansa ulkopuolelta.
Жыл бұрын
Just siksi aika virkistävä hihhuli kun aidosti yhtä äärilaidalta kuin mimmikin. Jotenkin sellainen fiilis kuin olis sama perhe missä isoveli tulee kylään hesasta.
@sinikkamustonen6745
Жыл бұрын
Olipa miellyttävä kuunnella viehättävän nuoren naiset terveitä mielipiteitä. Kiitos kaunis Liina Isto. Hienoa että nuorien ajatuksissa on näin paljon hyvää.
@Scatmanfi
Жыл бұрын
"ME ollaan menty länkkäreinä" Juuh, varmasti Yrjö Matinpoika Kainuusta lähti ryöstämään Afrikan luonnonvaroja :-D ameeba
@emilmaki1816
Жыл бұрын
Hauska
@theikki
Жыл бұрын
Kaarle ei osaa arvostaa yhteiskuntaa, joka on antanut hänelle sananvapauden. Se on vaatinut sukupolvien työn. Hän on saanut tämän etuoikeuden vain syntymällä oikeaan paikkaan. Hän olettaa että se olisi ikuista. Se ei ole. Sananvapaus perustuu vain siihen asiaan, että on riittävän stabiili yhteiskunta joka sallii sanavapauden. Tänne pakolaisina tulevilta tämä on tuhottu. Ne pakolaisetkaan ei halua, että Suomesta tulee niiden lähtömaa. Kaarle ei tätä oikein näköjään ymmärrä.
@tiistai9696
Жыл бұрын
Kaarle on kai kostamassa huonoa lapsuuttaan. Mitenkään muuten en voi ymmärtää hänen motiivejaan.
@hunnuh
Жыл бұрын
Liina ei myöskään tajua että ilman suffragetteja feministejä hän ei todellakaan naisoletettuna voisi osallistua keskusteluohjelmaan. Kotonahan hän olis tai siivoamassa toisten nurkkia ja hoitamassa omia ja toisten lapsia. Ellei olisi rikas, jolloin silti olisi kotona tai naisten kahvikekkereillä. Yhteiskunnallinen keskusteluhan EI KUULU KONSERVATIIVISEEN NAISEN ROOLIIN. Olisi rehellistä tajuta että itse haluaa vain rusinat konservatiivipullasta. ❤
@hunnuh
Жыл бұрын
Liinan mielipiteet perustuu siihen että miehet sais raiskata haluamiaan naisia eikä abortti olisi mahdollinen. Siinä maailmassa toki tulisi enemmän maitokahvinvärisiä ihmisiä kun nainen ei voisi kieltäytyä seksistä tai abortoida jos tulee raiskatuksi.
@hunnuh
Жыл бұрын
Alunperin suuremmassa mittakaavassa maitokahvinvärisiä ihmisiä syntyi kartanoissa, joissa vaaleaihoiset isännät raiskasivat tummaihoisia palvelijoita. Silloin kun he huvikseen raiskasivat myös kohdullisia, eikä aborttia voinut tehdä, syntyi paljon maitokahvinvärisiä lapsia. Kaikkia ei hukutettu vauvoina koska oli halvempaa yrittää kasvattaa heistäkin orjia. Onneksi orjuus on ohi! ❤ #Patriarkaatti #Rasismi #Orjuus #Tasaarvo #Rauha
@suppotaalasmaa507
Жыл бұрын
Laatu kontsaa, vieraat osasi keskustella eriävistä näkemyksistä huolimatta kunnioittavasti. Harvinaista herkkua näinä aikoina. Iso kiitos kummallekin jaksosta!
@finmenfinmen
9 ай бұрын
Melkein kaikki osas paitsi Kaarle, muutenkin sairas ihminen🤮
@locomatikki
Жыл бұрын
Vai on meillä rajattomat rikkaudet sanoo vassari mistä tuo ukko repii nuita ajatuksia.😊
@NightsideOfParadise
Жыл бұрын
Kun maailma muuttui sekulaari/agnostiseksi, se ei poistanut ihmisistä tarvetta elää harhaluuloisessa maailmassa.
@scrbl
Жыл бұрын
Hurtig, kertoisitko kuinka paljon mielestäsi Suomeen voisi ottaa maahanmuuttajia ja onko heidän lähtömaallaan merkitystä? Suomessa on nyt n.5,5 miljoonaa ihmistä. Pelkästään kurdeja on maailmalla n.50 miljoonaa. Voisimmeko ottaa kaikki ilman kotimaata elävät kurdit Suomeen asumaan? Jos emme, eikö se olisi väärin esimerkiksi niitä 49 miljoonaa kurdia, tai tänne tulevia somaliasta tai lähi-idästä saapuvia kohtaan? Entä mitä jos Venäjän valtio romahtaa sisäänpäin ja meillä olisi rajalla 10 miljoonaa venäläistä? Olisivatko he yhtä tervetulleita? Haluaisin tietää missä vasemmiston rajat menevät maahan muuton suhteen, ja onko niitä ylipäätään olemassa? Haluaisin myös kysyä Hurtigilta ovatko nuo 50 miljoonaa kurdia oikeutettuja kansallisvaltioonsa, ja jos ovat, niin miksi suomalaiset eivät ole?
@Tapioteme
Жыл бұрын
Mistä lähtien väestön vaihto on ollut teoria? Eiköhän se ole vain kärkäs ilmaisu matemaattiselle tosiasialle?
@joukokuisma9574
Жыл бұрын
Numerot eivät valehtele.
@tiistai9696
Жыл бұрын
Väestö vaihtuu kun maahan voi tulla töihin. Mitään salaliittoja ei tarvita.
@Ville-tw9cp
Жыл бұрын
Poliittisilla päätöksillä kansallissa ja ylikansallisissa pöydissä päätetään rajojen auki pitämisestä. Lisäksi on erilaisia toimijoita ja säätiöitä, jotka tukevat monikulttuurillistamista. Väestöpohja muuttuu eli tapahtuu väestönvaihto poliittisten päätösten ja aivopesun avulla sekä eri intressiryhmien toimesta. MIkä tässä on salaliittoteoriaa?
@herptek
Жыл бұрын
@@tiistai9696Maahanmuuttokriittisten tai -kielteisten jokapäiväiseen arkitodellisuuteen perustuvat empiiriset argumentit maailman suunnasta pyritään tykkänään kiistämään kutsumalla niitä salaliittoteorioiksi. Siitä on kyse. Mielestäni ainakin tässä on menty täysin liioiteltuihin mittasuhteisiin. Edes kommunistisessa maailmassa tuskin on ollut niin itseppäistä yritystä kiistää havaittu todellisuus poliittisen järjestyksen suojelemiseksi.
@kallekonttinen1738
Жыл бұрын
Ei se ole mikään teoria. Se on äärioikeiston omituinen harhainen salaliittoajattelu, että jotkut (juutalaiset, vasemmistolaiset, liberaalit, ym. ym.) ovat kehittäneet sellaisen salajuonen, että vaihdetaan väestö tuomalla siirtolaisia Afrikasta, Lähi-Idästä tms. Jää vaan auki että miksi ja mikä järki tällaisessa olisi.
@tuomokoivusaari422
Жыл бұрын
Hyvää ja asiallista keskustelua. Välillä he puhuvat tosin toistensa ohi, ymmärtämättä mitä toinen oikeasti tarkoittaa. Hienoa, että on tällaisia ohjelmia, joissa täysin eri näkökulmat kohtaa ja voidaan silti keskustella toista kunnioittaen. Itse pidän kovasti Liinan realistisesta otteesta. Hurtigin näkökulma on utopistinen, mutta hyvin hän ilmaisee itseään.
@Dimens1oner
Жыл бұрын
Väittää olkiukoksi, ja sitten argumentoi vastaan henkilökohtaisella esimerkillä "mun naapurissa asuu poika joka pukeutuu mekkoon" jep jep.
@jopiira
Жыл бұрын
Tuolla miehellä paljon käsittelemättömiä asioita, kun lapsuus ja nuoruus vielä kummittelee ja aikuisuus nähdään loikkana.
@JouJou-zm5so
Жыл бұрын
40k maahanmuuttajaa per vuosi näin polarisaation aikaan takaa vasemmalle poliittiselle laidalle tulevaisuudessa ylivallan. Let that sink in 🙄
@JouJou-zm5so
Жыл бұрын
Liina on kyllä vakuuttava 💪
@jm8k
Жыл бұрын
Kuinka niin? Onko jotain taustatietoa tuolle väitteelle? Monissa maahanmuutton lähtömaissa on ollut esimerkiksi sosialidemokraattinen diktatuuri, jolloin pakolaisten näkemys vasemmistosta voi olla hyvinkin synkkä.. esimerkiksi Vietnam ja Irak ovat tällaisia. Monissa maissa on ollut älymystön, "eliitin" vastaisia liikkeitä, esimerkiksi aasian kommunistiset maat tai Iranin islamilainen vallankumous. Näiden hallintojen luonteesta voi hiukan päätellä millaista väkeä eniten vainotaan. Myöhemmin Syyriasta ja Irakista on tietysti lähtenyt kaikenlaista väkeä pakoon jatkuvan sotimisen heikentämiä olosuhteita. Tiedä sitten millaisia mielipiteitä heillä on politiikasta, jos nyt kaikilla edes on mitään vahvoja näkemyksiä Suomen politiikasta (ainakaan vielä). Ainoa pakolaisryhmä mistä tulee mieleen vasemmistolaiset liikkeet on kun jossain vaiheessa tuli paljon PKK:ta kannattaineita kurdeja Pohjoismaihin. Tosin minun tuntemat Irakin kurdit taas Saddam Husseinin arabisosialismin takia suhtautuivat vasemmistoon kriittisesti, kurdeillakin on erilaisia liikkeitä eri maissa. Erikoinen väite, että turvapaikanhakijoilla olisi tällainen piirre, että heissä olisi erityisen paljon vasemmiston äänestäjiä(?) Mites Ukrainan sotaa pakenevat, heistäkin todennäköisesti aika iso osuus tulee jäämään Suomeen, kun sota näyttää jatkuvan.. onko asia heidän kohdallaan samoin, vai jonkun tietyn kansallisuuksien (minkä)?
@jm8k
Жыл бұрын
Yritin muokata, Irakin kohdalle huomautuksen, että Irakin kohdalla kyse on hyvin erilaisista ryhmistä eri aikoina.. se itseasiassa näkyy pakolaisyhteisössä, kaikki Irakilaiset eivät välttämättä tule kovin hyvin toimeen keskenään, kun toinen perhe voi olla paennut Saddam Husseinin ja baath-puolueen johtamasta Irakista ja toinen perhe taas Husseinin hallinnon kaaduttua paenneita baath-puolueen aktiiveja. Kummallista ajatella, että näillä ihmisillä sitten Suomessa löytyisi yllättäen yhteinen sävel politiikassa.
@apmediamix
Жыл бұрын
Onkohan Kaarle myös samaa mieltä kulttuurin häivyttämisestä ja sekottamisista, esim pohjois-amerikan intiaanien, pohjoiseuroopan saamelaisten, ja muiden pienien ryhmien kohdalla.
@sendaaja8809
Жыл бұрын
Kiinnostaisi tietää Hurtigin kanta siihen, että onko hänen mielestään mikään kansa tai kulttuuri säilyttämisen arvoinen itsessään? Viittaan hänen kommenttiinsa siitä, että suomalaisuus tai suomalainen kulttuuri ei ole säilyttämisen arvoinen. Erinomainen jakso ja älykkäät vieraat.
@haapalanpoikia
Жыл бұрын
Miksi? tänne täytyy paeta turvaan. Miksi kulttuureista tullan tänne "turvaan" jotka ovat 1000v. vanhempia kuin me. Miksi heidän historiansa on raakuutta ja sotia ja inhimillistä tuskaa. Maat joissa pieniosa osaa lukea tai välittää huolta huomisesta. Miksi heidän uskonsa jo on epäinhimillinen yksilöäkohtaan tai pois sulkeva. Eikö se ole heidän pitkä kulttuurinsa. Muutammeko elämämme ja lakimme että vieras voi asua kanssamme, muuttavatko he vuoksemme muuttaessamme heidän joukkoon??
@joukokuisma9574
Жыл бұрын
Kyllä tulijan on aina sopeuduttava. Mitä tulisi jos tulijat yrittäisivät alkaa sopeuttamaan kantaväestöä ? Ranska nykyään. Alkuun sekasortoa. Mahdollisesti sisällissota myöhemmin.
@rodder5134
Жыл бұрын
Näinhän se pitäisi olla että tulija sopeutuu mutta todellisuus on päinvastoin. Itse en ymmärrä miksi asia on näin.
@viiksiniekka6703
Жыл бұрын
Liina Isto on todella kaunis ja viisas kansalliskonservatiivi nainen. Pakko antaa kehut myös Kaarle Hurtigille, kun vasemmistolaisena tulee väittelemään Perussuomalaista vastaan. Hyvä jakso.
@testaaja5122
Жыл бұрын
On kyl kaunis nainen 😍😍
@villeveikko1
Жыл бұрын
En tiedä onko se kehumisen arvoista jos jaksaa aina tulla hakkaamaan päätänsä seinään. Vasemmistolaisten jutuissa huomaa aika äkkiä ettei ne noudata mitään logiikkaa missään. Ensin ollaan kauhuissaan rasismista ja seuraavaksi paalutetaan ettei missään nimessä voida kysyä eikä kyseenalaistaa kenenkään arvoja. Ja vielä kaiken huipuksi perustellaan sitä sillä että emme voi kysyä maahan haluavien maahanmuuttajien arvoista koska Suomen kansalaisiltakaan ei voi sitä tehdä 🤦 Vasemmiston logiikka ja ajattelukyky ei vain yksinkertaisesti riitä tarpeeksi kauas ymmärtääkseen ettei kaikki tänne haluavat ole samaa mieltä ihmisten välisestä tasa-arvosta, seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta. Miksi joissain maissa homoseksuaalisuus, transjutut, väärään uskontoon kuuluminen, vapaa pukeutuminen ym on kuolemalla rangaistava teko? Siksi että niissäkin maissa lainsäädäntö perustuu yhteiskunnallisiin arvoihin. Mä en ainakaan halua Suomeen yhtäkään ihmistä joka ei suvaitse meidän arvojaan ja elä sen mukaan. Hurtig voi mennä Iraniin tai Ugandaan elämään omien arvojensa mukaan ja laskea elettäviä päiviä. Tai Indonesiaan ja Filippiineille elämään arvojensa mukaisesti, siinä voi todeta poliisille että tämä kannabiksen polttaminen ei ole minun arvojen vastaista, juuri ennen ku se poliisi telottaa sut kadulle tai sillon ku oikeudenkäynnin jälkeen hirtetään kannabiksesta. Tai mennä esim lähi-idän maihin kokeilemaan kauanko ne arvostaa sun vapautta piirtää muhammedin kuvia. Ranskassa asuvat uutalaiset on varmaan eri mieltä siitä että maahantulijoiden arvoja ei saa kyseenalaistaa kun pyhät rukoushuoneet poltetaan tai niiden ikkunoita kivitetään.
Жыл бұрын
Nää kaksi elää eri maailmoissa ja haluaa eri asioita. Joskus ajattelen että molemmilla hyviä pointteja.
@tcm5484
Жыл бұрын
Kyllä ihan loistava tää Liina. Ja hyvin hoiteli tilanteen vaikka joutuu tuollaisen kun Kaarlen kanssa tekemisiin; Kaarle ainakin mut jonkun verran myös Leevi ovat hurahtaneita tähän nykyajan kommunismi vastineelle.
@villeveikko1
Жыл бұрын
@@tcm5484 Tarkoitit varmaan että pääsi tekemisiin tuollaisten mielipiteiden ja ajatusten kanssa joita Kaarlella on. Ei mulla ainakaan ole mitään tarvetta argumentoida ihmistä vastaan vaan hänen näkemyksiään. Mun puolesta jokainen saa uskoa mihin haluaa jumalaan, hitleriin tai kommunismiin mutta jos julkisesti esität mielipiteen niin se pitää perustella ja tottakai eri mieltä olevat saavat haastaa toisen näkemyksiä ja esittää vasta-argumentteja. Näinhän se vapaan mielipiteen markkina toimii, aivan kaikista ideologioista ym pitää voida keskustella julkisesti ilman keinotekoisia rajoituksia ja parhaiten perustellut argumentit menestyvät ja typerät mielipiteer ja salaliittoteoriat jäävät unohduksiin. Kaarlen puheissa ihmetytti ja välillä ärsytti täydellinen logiikan puute tai johdonmukaisuus
@teppoluonsinen8506
Жыл бұрын
"Jännä juttu", että näitä Hurtigin kaltaisia nuoria löytyy aina vaan. Jäävät sinne teini-iän pauloihin ja ideologioihin. Kuin kehitys pysähtyisi sinne 18, kun pitäisi astua täysiikäisten reaalimaailmaan. Itsekin olen kovasti jäänyt scifin pauloihin jo ihan pikkupojasta asti, mutta en silti kuvittele, että AC Clarken tai ER Burroughsin maailmat olisivat soveltuvia meille. Sama pätee Marxiin ja setä VI Leniniin. Maosta ja Pol Potista puhumattakaan. Enkä tarkoita elokuvistakin tuttuja veljeksiä. Onhan noita utopianrakentajia, enemmän ja vähemmän käämit käräyttäneitä teiniajan taraumoja kärsineitä maailmassa riittänyt. Itänaapurissa taas uusi utopisti maailmanvalloittaja vauhdissa.
@Qvadratus.
Жыл бұрын
Putin on utopisti? mielenkiintoinen mielipide.
@IZMyTube_Outrage
Жыл бұрын
Muutoin järkevän kommentin voi pilata yhdellä ”vastuun vapautus” lausekkeella.
@Dimens1oner
Жыл бұрын
2:24:00 Veikkaisin, että tähän urbaaniin ja monikulttuuriseen voi tietty lähteä hakemaan vaikka sitä että tekee tripin esim Lontooseen, ehtaan suurkaupunkiin. Olen itse siellä käynyt. Lähes kaikki eri selkeät kulttuuriset erot näyttäytyvät niin, että tiettyjen eri kaupungin osien esim ruokaravintolat, kaupat ja muut kultuuriset erot ovat todella erilaisia keskenään, yhdessä kaupunginosassa kaikki ravintolat ovat iranilaisia, toisessa itämaisia, kolmannessa italialaisia, neljännessä marokkolaisia, viidennessä ranskalaisia jnejnejne... Ne eivät ole siellä yhtään limittäin vaan juuri niin, että marokolaisessa osassa on vierivieressä marokkolaisia ravintoloita ja siellä on välissä ehkä yksi poikkeus. Nämä vasemman laidan yltiöliberaalit utopiat on juuri niitä. Utopioita. Ei ole kovin vaikeaa huomata, että esim lähi-idästä, josta meille on niitä turvapaikan hakijoita euroopan läpi kulkenut erityisen paljon juuri 2000 luvulla. On heillä erityisen dominantti tapa käyttäytyä oman kulttuurinsa tapaan ja levittää sitä tietyille alueille hyvin vahvasti niin, että alepat ja kmarketit lopettaa siinä vaiheessa, kun tarpeeksi maahanmuuttotaustaisuus kasvaa riittävän suureksi. ja tilalle tulee joku itämaamarket, pizzaexpress lähtee pois ja tilalle tulee halal lihakauppa jne.
@heikkiheinonen6745
Жыл бұрын
45:00 eikö Hurtig todellako näe ongelmana jos sukupolvien välillä tapahtuu niin suuri muutos, että vanhukset ja lapset eivät puhu enää samaa kieltä toistensa kanssa? Hänkö ei siis oikeasti näe mitään negatiivista tällaisessa muutoksessa?
@tiistai9696
Жыл бұрын
Hurtia ei voi muuten ymmärtää kuin että hän on kostamassa huonoa lapsuuttaan periaatteella "jotkut vain haluavat nähdä maailman palavan"
@tatu5194
Жыл бұрын
Avoimin mielin aloin tätä kuuntelemaan, mutta kyllä on pösilö tuo Hurtig. Ajatusmaailmasta oikein huokuu tuollainen lähes karikatyyrimäinen, yhdysvaltain vasemmiston tyylinen itseinho valkoisia ihmisiä ja länsimaalaista (hällä etenkin suomalaista) kulttuuria kohtaan. Oikein kunnon kulttuuri rikastuttaja.
@petripn
Жыл бұрын
"Meidän ei ole pakko tehdä samoja virheitä". Juuri näin suomalaiset kommunistit sanoivat 1970-luvulla, kun heille huomautettiin, ettei systeemi toimi Neuvostoliitossa. Suomessa osattaisiin olla parempia kommunisteja! 2000-luvulla Suomessa tämän mukaan osataan muka integroida elintasopakolaisia, mikä ei miltään muulta maaltakaan onnistu.
@kimmonurmi3074
Жыл бұрын
Olet oikeassa, ja jaan näkemyksesi 99%:sti.
@suspiciousentity9305
Жыл бұрын
En pitänyt Hurtigin painostavuudesta. Hän vaikuttaa turvautuvan tähän tavalla, joka näkyy korreloivan ajattelun kasvavan sekavuuden kanssa. Myöskään tunneperoinen manipulointi ei juurikaan herättänyt arvostusta. Ei välttämättä tietoista, mutta ikävää yhtä kaikki.
@TheRolsteri
Жыл бұрын
Juontaja olisi voinut sanoa tuolle juustopäälle, että pitää turpansa kiinni silloin kuin Liina puhuu. Tuossahan Kaarle koitti koko ajan olla niskan päällä keskeyttämällä Liinan puheenvuoroa erilaisilla kysymyksillä.
@suspiciousentity9305
Жыл бұрын
@@TheRolsteriToisaalta vastapari osasi selvästi käsitellä tilanteen. 1:43:00 paikkeilla oleva monologi rasisteista ja heihin suhtautumisesta on ytimeltään aidosti todella fiksu. Menee yhä rotusyrjintä ja etninen syrjintä sekaisin ja kaikenlaista muutakin kritisoitavaa kyllä löytyy, mutta vaatii nykyolosuhteissa jotain poikkeavuudessaan arvostettavaa humanisoida uusnatseja tai rasisteja noin julkisesti. Kannustimet ovat päinvastaiset. On turha toivo yrittää argumentoida sen puolesta miksi rotuajattelu ja rotusyrjintä on hölmöä, jos ei ole valmis kohtelemaan näitä henkilöitä ihmisinä. Minun on ehkä vaikeaa löytää hirveästi kohtia, joissa käsitykseni Hurtigin ajattelusta olisi parantunut tämän jakson perusteella, mutta koen tarpeelliseksi nostaa jotain vastineena "juustopääksi" kutsumiselle.
@suspiciousentity9305
Жыл бұрын
@@TheRolsteriToisaalta Hurtigin käyttämät määritelmät asioille ovat pohjattoman kehnoja, sekä ajattelu pullollaan rodun käsitteeseen pohjautuvaa tapaa ymmärtää ihmisyyttä. Hän periaatteessa kannustaa suomalaisia itseidentifioitumaan "valkoiseen" rotuun ennemmin kuin suomalaiseen etnisyyteen, joka on sekoitus kulttuuria, historiaa, kieltä ja sukulinjoja, jotka ovat olleet maan alueilla pidempään. Etnisyys on pohjimmiltaan sosiaalinen konstruktio, mutta tämä ei tietenkään tee siitä epätodellista tai mielin määrin muokattavaa asiaa. Rodun käsite on epätieteellinen.
@anneliini2836
Жыл бұрын
Harmillisesti Hurtig keskeyttää toistuvasti puhekumppaniaan.
@skyfoxfi
Жыл бұрын
Kun ei pärjää, niin keskeytys on tapa häiritä toista ja ohjailla pois omista heikkouksista.
@CuSahaaja
Жыл бұрын
Sitä se lestadiolaisuus teettää luullaan olevansa paremmin tietäviä monessa asiassa
@Skeptic2006
Жыл бұрын
Ei kyllä keskeyttänyt vaan tuota sanotaan keskusteluksi. Paras kai olisi kansallismieliselle keskustelukumppani joka ei tee vasta-argumentteja tai muutakaan kun asiahan on kuitenkin kuten valkoinen kantasuomalainen sanoo ja se on muuten jämpti niin *läimäyttää nyrkin pöytään*
@valkoinen4711
Жыл бұрын
@@Skeptic2006 Joskus niin on tehtävä ja se on yleensä keskustelun päätös. Se toinen ymmärtää, että pöydän jälkeen voi seuraavaksi olla nenä kohteena. Kyllä Hurtig vaan keskeytteli. Lasken itsenikin ainakin semi kansallismieliseksi, mutta keskustelussa pitää olla vasta-argumentteja, muutenhan se on pelkkää rupattelua paskasta säästä. Etkö itse ole valkoinen kantasuomalainen?
@kimmonurmi3074
Жыл бұрын
@@Skeptic2006 Kyllä hän vihamielisesti keskeytteli. En kannata Hurtigin politiikkaa, ja mikäli hän pysyy tässä tilassa, jossa hän tässäkin ohjelmassa esiintyy, niin hänen ei tulisi missään nimessä saada kansanedustajan paikkaa. Jos/kun hän joskus herää todellisuuteen tuosta kulttuuri-marxistisesta painajaisestaan, ja tunnistautuu oikeasti mieheksi, niin silloin hänelle tulisi mahdollisesti näyttää vihreää valoa, mikäli hän herättyään vielä mielii koettaa kansanedustajaksi.
@mikkosilakka
Жыл бұрын
Todella typerää ottaa 40k ulkomaalaista Suomeen kehittyvistä maista, heillä on täysin erilainen kulttuuri, käytös ja ideologiat, Se on tän maan loppu kun otat parhaassa taisteluiässä olevia miehiä pilaamaan väestösuhdetta ja tää tulee tapahtumaan alle vuosikymmenessä.
@Maximixa
Жыл бұрын
Sekoitat työperäisen ja humanitäärisen maahanmuuton. Katso tilastoista mistä maista muutetaan eniten Suomeen niin saat sielullesi rauhan.
@mikkov5398
Жыл бұрын
"maailmassa puhuttaisiin pelkkää kiinaa tai espanjaa" kylläpä kuulostaisi tylsältä ja yksipuoliselta maailmalta. Erilaiset maat, kulttuurit ja kielethän on pelkästään rikkaus. Eikä niitä tarvi sotkea keskenään.
@keestojuusto6072
10 ай бұрын
Vasemmistolainen logiikka. ”Voi kuinka hienoa se monikulttuuri” ja omin sanoin kehityksen pääteasema on maailmanlaajuinen monokulttuuri. Ei mitään järkeä tuon puheissa.
@habi00
Жыл бұрын
Kaarle on perinteinen ideologisti eli voideltu intellektuelli jonka ei ikinä tarvitse kantaa vastuutaan omien ideoiden toimimattomuudesta käytännön tasolla (vrt. pasifismi) kun kuuntelee hänen puheita päätöksenteosta globaalista paikalliseen ja tienristeystasolle asti, niin hän ei esitä mitään konkreettista toimivaa esimerkkiä (edes missä tämä näkyisi toimivan) vaan hän olettaa että hänen puhuman globalismin ja tribalismin (tienristeystaso) tasojen välillä ei syntyisi pahoja konflikteja intresseistä. Kuitenkin nämä intressit johtavat pahimmillaa sisällissotaan tai tribaalisotaan.
@MrTenad
Жыл бұрын
Erinomainen analyysi joka pätee laajemminkin kulttuurivallankumouksesta haaveileviin vasemmiston / vihreiden edustajiin. Ideoita ja utopioita riittää ja siihen valitettavan usein yhdistyy hurmoksellinen lapsellinen usko siihen että heidän utopiansa toimisivat jos/kun nyt vain ensin poltettaisiin kaikki olemassaolevat yhteiskunnan rakenteet maan tasalle. Esimerkkejä toimivista kommunistisista järjestelmistä ei kuitenkaan ole. Ja se ei ole seurausta siitä etteikö ko. naiviin ja suoraan sanottuna vaaralliseen ajatteluun perustuvaa utopiaa olisi (surullisin seuraamuksin) kokeiltu lukuisissa eri maissa viimeisten 100 vuoden aikana. Lopputulema kokeiluista on ollut vain hirvittävä määrä kärsimystä ja lopulta systeemin totaalinen romahdus. Eipä kyllä toisaalta toimi myöskään äärikapitalistinen globaalien megayritysten ja finanssisektorin lähes vapain käsin ohjailema ja kontrolloima neljännesvuoden jaksoissa maksimaalista voittoa psykopaattisesti tavoitteleva talousjärjestelmä. Molemmat utopiat (kommunismi, äärikapitalismi) perustuvat paradoksaalisesti samaan pahasti virheelliseen oletukseen siitä että kaikki maailman ihmiset olisivat lähtökohtaisesti epäitsekkäitä ja toimisivat vain ja ainoastaan yhteisön edun mukaisesti. Todellisuus on kuitenkin lähes täysin päinvastainen. Ihminen on lähtökohtaisesti itsekäs otus. Siispä käytännössä ainut toimiva järjestelmä on sellainen joka tietoisesti hyödyntää (ja sopivassa määrin jopa palkitsee) ihmisten sisäänrakennettua itsekkyyttä mutta toisaalta asettaa yhteisön hyvää ja yksilön oikeuksia suojaavat pelisäännöt markkinataloudelle. Jos poliitikot olisivat älykkäitä he keskittyisivät yhdessätuumin hienosäätämään lainsäädännöllä yhteiskuntaa kohti em. optimia ja hylkäisivät lähtökohtaisesti molemmat äärimmäisyydet jotka todistetusti eivät toimi. Mutta kerta toisensa jälkeen jokainen uusi sukupolvi näyttää innostuvan juurikin niistä (todistetusti toimimattomista) ääripäistä. Hölmöläisten hommaa riidellä kun toimiva ratkaisu on löydetty jo aikaa sitten.
@markkupelk2658
Жыл бұрын
Liina - Kaarle | 6-0 ☀️ 🌷 🇫🇮
@mieskoivuaholta4124
Жыл бұрын
Eiköhän ne Suomesta pois muuttavat suomalaiset lähinnä muuta karkuun vasemmistolaista verotustamme, eikä siksi että pääsisivät mahdollisimman monietniseen ympäristöön. Jos vain monietnisyyttä halajaa, pääkaupunkiseudullakin on jo monta paikkaa jonne voi muuttaa.
@jjvuorio
10 ай бұрын
Liina Isto on aivan oikeassa; avoimet rajat ja hyvinvointivaltio eivät voit olla molemmat pitkän ajan tilanteina. Jostain syystä juontajankin on tätä vaikea ymmärtää. Olisi mielenkiintoista tietää, keitä ne väestönvaihtoon salaliittona uskovat ihmiset oikein ovat; me, jotka ajattelemme väestönvaihtoa aivan käynnissä olevana ja näkyvänä prosessina halutaan jostain syystä (valheellisesti) liittää em. ajatteluun. Olisi ihan kiva kuulla Liina Istola oma jakso, jossa tämä saa kertoa omat ajatuksensa ilman keskeytyksiä ja olkiukkoja.
@tommihaapa5397
Жыл бұрын
Kaarlella ei pysy kokonaisuus oikein kasassa. Enemmänkin tuntuu keksivän kulloiseenkin asiaan lonkalta mielipiteensä. Ja hetken päästä on miltei eri mieltä itsensä kanssa jos kysymys asetellaan toisin tai muuten asia sivuaa toista asiaa myöhemmin.
@joukokuisma9574
Жыл бұрын
Kun yrittää jotain mitä ei hallitse , se näkyy juuri noin.
@urjala100
Жыл бұрын
Hänellä on vasemmistolainen maailmankatsomus, mikä ei enää woke-ideologian aikana pysy millään yhtenäisenä, ja hänen on hyvin hankalaa pysyä loogisena, hyppelee mielipiteestä toiseen, puhuu ilman harkintaa, kannattaa yksilöiden vapautta ja sosialistista talousjärjestelmää, elää utopioista.
@mikahattunen4502
Жыл бұрын
Vasemmistolainen ajatus tulee juuri tähän toivottomaan epäloogiseen lopputulemaan ajautuessaan riittävän pitkälle, kuten olemme nähneet nykypäivän ajatuksista jotka hallitsee ilmatilaa. Maalitolppien siirtelyä ja jatkuvaa liukaskielisyyttä.
@henrivehmas
Жыл бұрын
Toi Kaarle on kyllä niin pihalla ja elää jossain kuplassa missä asiat toimii aina sillain miten paperiin on kirjoitettu
@ahmo2
Жыл бұрын
Niin saa elää, JOS maksaa utopians omasta kukkarostaan. Niinhän nämä ei koskaan valitettavasti tee, vaan utopiansa rahoitetaan SINUN lompakosta.
@mikahattunen4502
Жыл бұрын
Liina Isto, minä peukutan sinulle.
@rasmusalmqvist5960
Жыл бұрын
No niin! Nyt tuli oikeasti sellainen fiilis, että maailma muuttui piirun verran paremmaksi. Ajatuksille annettiin tilaa, vaikka toisen kantoja haastettiin niin toista ei yritetty teilata eikä ajaa nurkaan. Tämänkaltaisia ajatustenvaihtoja kaipaisin Arkadianmäellä.
@MotMovie
Жыл бұрын
Tuntuu jotenkin mielenkiintoiselta, että keskustelua käydään ikäänkuin Suomi olisi geneerinen länsimaa joka jakaa tasaisesti vastuuta brittien, ranskalaisten ja hollantilaisten kanssa siirtomaa-ajasta Afrikassa. Lienee paikallaan muistaa, että Suomi on ollut Ruotsin tai Venäjän siirtomaa 1917 asti. Kohtuullinen lose-lose tilanne jos olet samaan aikaan sekä siirtomaa että siirtomaaisäntä. Lisäksi ajatus siitä, että jos olet tietyn värinen tai lännestä niin kuulut tiettyyn "rötössakkiin" lienee lähtökohtaisesti aika rasistinen ajatus.
@antigamefin6716
Жыл бұрын
Kaksi tuntia kaarlea kunnelleena ymmärrän hänen näkemykset mutta tulee väistämättäkin fiilis että kaarlella ei oo kaikki hyvin. Taitaa hänellä olla vielä paljon käsiteltävää oman itsensä kanssa. Ei taida olla ihan kaikki inkkarit kanootissa kaverilla.
@tiistai9696
Жыл бұрын
Onhan Japanissakin tiukka rajakontrolli. Mitä vikaa siinä on?
@Tapioteme
Жыл бұрын
Jos keskustelukultuuria seuraa, niin tuntuu että Japania on alettu pikkuhiljaa demonisoimaan. Jännä juttu että samalla itsellä taas arvostus Japania kohtaan juurikin taas noussut
@eem2l
Жыл бұрын
Ainoastaan valkoisten rotuidentiteetti on näille ongelma.
@sabokatti
Жыл бұрын
Japani on maailman velkaantunein yhteiskunta, jonka ikääntynyt väestörakenne on viemässä maata sen historian syvimpään kriisiin ja jonka talous on ollut käytännössä stagnaatiossa 90-luvulta asti. Pidätkö tätä onnistuneena politiikkana?
@thundron
Жыл бұрын
ei ihminen ansaitse auttamista, jos se ei ole valmis hyväksymään auttavan yhteiskunnan sääntöjä.
@SauLi1984
Жыл бұрын
45:15 eteenpäin Kaarlen puheenvuoro. Hyi helvetti oikeasti.. Miksi sitten mikään ulkoa tulevakaan olisi minkään arvoista? Hyi helvetti oikeasti.
@ticheros-be4vt
Жыл бұрын
Väestönvaihtoon liittyen: Hurtigin olisi hyvä miettiä, oliko talvi- ja jatkosodissa taistelleiden ja kaatuneiden suomalaisten motiivina nimenomaan säilyttää uhrauksillaan suomalaista kulttuuria ja suomen kieltä jälkipolville, eli tulevaisuuteen. Sen sijaan, että olisimme joutuneet osaksi Neuvostoliittoa, jossa pienten kansojen, kulttuurien ja kielten merkitys oli bolshevismin alla toissijainen. On myös merkille pantavaa, että monissa romahtaneissa kommunistisissa systeemeissä alettiin heti taistelemaan verisesti eri etnisyyksien kesken, monesti hyvin pientenkin koettujen kielellisten, uskonnollisten tai etnisten erojen vuoksi, kuten tapaukset Jugoslavia, Ukraina, Moldova, Georgia ym. osoittavat. Jos näissä maissa pitkään yhdessä asuneet ryhmät alkoivat taistelemaan keskenään kommunismi-yhteiskuntakokeilun jättämässä valtatyhjiössä, mitä meille käy, kun tänne on otettu vielä huomattavan paljon erilaisemmista kulttuureista ihmisiä, erityisesti islamilaisia? Ottaen huomioon, että kaikenlainen somen hybridivaikuttaminen tepsii jo nyt ihmisiin, vaikka varsinaisesti sisäistä kriisiä meillä ei olisikaan. Esimerkiksi Ruotsin viimeaikaiset koraaninpolttomellakat tai Viron venäläisvähemmistön pronssipatsasmellakat jo v. 2007. Laittaako riittävän suuri osa niin sanotuista uussuomalaisista Suomen hyvinvointivaltion jatkuvuuden nsi sijalle, jos meillä on nyt jo peruskouluja, joissa suurin osa oppilaista ei puhu suomea tai ruotsia äidinkielinään? Varmasti tänne tulleista löytyy hyvin lojaaleja ja yhteiskuntaa hyödyttäviä yksilöitä, mutta nyt on korkea aika kärsiä jyvät akanoista.
@jyrkikorhonen1869
Жыл бұрын
Jos Kaarle ajattelisi oikeasti, että ihmisen valinnat ovat vain hänen oma ongelmansa, silloin yhteiskunnan ei tarvitsisi huolehtia heistä, kun he tekvät virheitä. Silloin voitaisiin ajatella, no hän teki noin, mitäs siitä se on hänen oma ongelmansa, meidän ei tarvitse siitä välittää. Nämä ihmiset, jotka haaveilevat täydellisestä vapaudesta, olettavat kuitenkin muiden huolehtivan heistä, kun asiat menevät pieleen. Onko tosiaan niin, että ihmisellä on vain oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia?
@zone700
Жыл бұрын
Kyllä on raskasta kuunnella ton Hurtig puheita . Miten voi olla noin pihalla joka asiassa.
@hevitonttu2251
Жыл бұрын
Katsomatta paskaa tai sen eilisen teaserin tästä jaksosta katsoin ja se riitti. Hurtigille ja mahdolliselle jälkikasvulleen toivon mahdollisimman rikastavia pelihetkiä. Vittu muutenkin näitä orjuus paskapuheita, ei liity Suomeen mitenkään muuten kuin että suomalaisia itseään orjuutettiin ja toisekseen vaikka liittyisikin niin sitten se tarkoittaa että maahanmuutto on kostotoimenpide eurooppalaisia vastaan eikä rikkaus.
@Tapioteme
Жыл бұрын
Puhumaan sanan merkityksessä äärimmäisen taitava. Mutta sitten jos itse asiaan keskittyy niin tilanne onkin hieman toinen.
@Mummonmehu666
Жыл бұрын
Perustele vähä kantaasi niin kommentillasi olisi arvoa.
@comolosabias
Жыл бұрын
Leevi on kyllä loistava valitsemaan hauskat vieraat keskustelemaan keskenään. Voisit kuitenkin ottaa vähän Ramin paikkaa teknologiaan liittyvissä keskusteluissa, vaikka selkeästi yhteiskunalliset asiat ovat lähempänä sydäntä.
@Dimens1oner
Жыл бұрын
2:07:00 Tämä "vapaat rajat ei tarkoita sitä että hyvinvointiyhteiskunta loppuu" on sinänsä hauska utopia, jossa ei suostuta näkemään sitä näkemystä, jossa Suomen käytännössä kilpailevissa talousalueissa on monia tekijöitä, jotka tekevät alueet kilpailukykyisemmiksi esim nettomaksavien maahanmuuttajien kanssa, jolloin "vapaat rajat" aiheuttaa juuri sen ilmiön, että turvapaikkahakuiset ja muut siirtolaiset, joilla ei ole todennäköisemmin ne parhaat kilpailukykyiset mahdollisuudet menestymiseen, päätyvät vartavasten kävelemään koko euroopan läpi juuri suomeen parhaimmillaan yli 10 valtion läpi. Miksi? No tuskin ainakaan huonojen säiden, huonojen palkkojen, tai ilmeisesti "euroopan rasistisimman" mainehaitan takia... Oletettavasti se on se hyvinvointivaltio joka auttaa kaikkia jotka eivät pärjää omillaan. = Avoimet rajat tarkoittaisi käytännössä sitä, että kuka tahansa voisi vaikka afrikasta lentää suomeen ja sanoo että moro, tulin tänne ja haluan asunnon ja kela goldin. Pelkkä 44 000 maahanmuuttajaa mallilla "otetaan nyt vaan x määrä ihmisiä" tarkoittaisi 20 vuodessa 900 000 ihmistä, jotka mitä todennäköisimmin lisääntyisivät keskimäärin merkittävästi toistensa kanssa, 50 vuoden päästä todennäköisesti noin 50% suomessa asuvista olisi ei suomalaisia... Onko sitten väestö "vaihtunut". Minun mielestäni on.
@wdvnge
Жыл бұрын
2:06:40 mä olen täysin käytännössä suljettujen rajojen puolesta muuttamisen suhteen, mutta olen ”innostunut” muusta maailmasta ja kulttuureista tms, mutta tätä toteutan matkustamisella ja sitä olenkin tehnyt ympäri maailmaa. En silti haluaisi ulkomaalaisia kavereitani suomeen asumaan. Haluan autenttisia kokemuksia.
@thamesironworks8261
Жыл бұрын
Ei kestä kuunnella hlöä, joka sanoo miljoona kertaa ”niinku” ja ”jotenkin”. Ikävä juttu. Aihe olisi ollut mielenkiintoinen. Niinku
@MP-kr3mh
Жыл бұрын
Missä firmassa "keksitään powerpoint-esityksiä että saadaan työpäivän tunnit täyteen ja surffailaan facebookissa"??? Ai niin, jossain vihervasemmistolaisten julkisen puolen suojatyöpaikassa. Tämän Hurtigin jutut aiheuttavat lähinnä myötähäpeää.
@ezkis
Жыл бұрын
Kaarle hurtigin arkumentit loppuivat,alkoi marttyyriys. Olen niin liinan argumenttejen puolella. Patriarkiittinä etuoikeutettuja rasisti miehenä uskallan sanoa,että liina on erittäin kaunis valkoinen nainen❤️.
@villeveikko1
Жыл бұрын
Niin aina voi kysyä näiltä patriarkaatin vihaajilta että miksei meillä ole koskaan ollut matriarkaalisia yhteiskuntia ja valtioita? Eikö linnoituksia ja yhteiskuntia ole perustettu myös meidän sosiaalisten ihmisten turvaksi pahaa ja tuntematonta ulkomaailmaa vastaan. Mitä sitten tehdään kun ulkoinen uhka on havaittu? No tietenkin sijoitetaan ne matriarkat ja naaraat lauman ja yhteisön keskelle tai toiselle laidalle jotta nämä pahat patriarkaatit voivat suojella tätä heikompaa ja kaikkein tärkeintä yhteisön osaa. Mä kannatan kyllä tästä patriarkaalisuudesta luopumista ja annetaan seuraavan sodan koittaessa halukkaiden taistelevan viimeiseen naiseen ja mieheen. Silloin on turha naisten ihmetellä jos miehet ei menekkään sotimaan täysin vertaisensa puolesta joka on halunnut itse sotia omat taistelunsa. Jos naiset ei ole heikompi ja siten puolustettava osapuoli kuten lapset ja vanhuksetkin niin silloin he voivat itse vuodattaa verensä itsensä vuoksi.
@villeveikko1
Жыл бұрын
Miehiä on enemmän lentokapteeneina koska miehet ovat keskimäärin asiakeskeisempiä eli kiinnostuvat tekniikasta ym. Ja aina joku alkaa heti selittään mutta ku minäki tunnen yhden naisen joka rassaa autoja. Näissä keskusteluissa yritetään tahallaan vääntää asiat nurinkurin ja minusta on aivan absurdia että kaikki pitää muuttaa ja tuhota enemmistöltä koska pieni joukko on poikkeavia. Sen pitäis olla nimenomaan toisin päin, niin että keskimääräisyydestä poikkeavat saavat olla vapaasti mitä haluaa eikä pakotettaisia suurinta osaa kokemaan ja tuntemaan aivan päinvastaisesti. Ja eikö Kaarle se aiheuta hämmenystä että pojat ja miehet eivät saa olla sitä minkä kokevat luontevimpana? Aikusetkin hämmentyy jos sua kielletään ja rangaistaan siitä mitä sä haluut olla tai minkä koet luontevimpana. Se että sinä et koe itseäsi mieheksi tarkoittaa ettet kuulu enemmistöön ja se ei ole oikeutus tai syy yrittää kääntää enemmistö myös poikkeaviksi että poikkeavat voisivat kokea olevansa osa keinotekoista enemmistöä.
@jussi81
Жыл бұрын
Oho! Tänä kesänä törmäsin twitterissä tähän Liinaan, mutta epäilin että onkohan aito, kun kirjoitti niin järkeviä ja osui täysin omaan kauneus ihanteeseen. :D Hyvä jakso ja hyvät vieraat.
@tommihakkarainen637
Жыл бұрын
Jos Suomessa on uskonto jossa ei ole tasa-arvoista yksilönvapautta, miten kokonaisyksilönvapautta parantaa tuoda lisää ahdasmielisten uskontojen edustajia tänne, jos yksilönvauden puute koetaan ongelmaksi.
@SauLi1984
Жыл бұрын
Mutta pakko sanoa, että Hurtigilla oli monia erinomaisia puheenvuoroja. Hän on vasemmistolainen kenen kanssa jaksaisin jutella pitkiä keskusteluja. Hän on hyvä argumentoimaan ja hänellä on erittäin korkea avoimuus. Arvostan häntä näistä piirteistä.
@untofrederik
Жыл бұрын
No eipä ole vaan hän hokee muiden lauseita; ei yhtään omaa oivallusta.
@Dimens1oner
Жыл бұрын
Muuten kiva mies, mutta kaikista puheenvuoroistaan paistaa läpi kommunistinen tendenssi ja kaipuu maailmaan jossa valtiollinen eliitti päättää mikä on globaalille yhteiskunnalle tärkeää ja siten kaikki kansalaiset tekevät yhdessö ja ns vaurastuminen ei ole tärkeää vaan se ettö kaikki tekee yhdessä... Tässä vaan on yleensä se ongelma, että se raha loppuu hyvin nopeasti kun lähdetään tälle linjalle.
@ZeiZei990
Жыл бұрын
@@untofrederik laitetaan tähän samoin sinno
@locomatikki
Жыл бұрын
Se on niin että paljon on hyviä puhujia vaan paljon vähemmän niissä konkreettisia tekijöitä. Tämä väittää että ihmisen pitäisi aina tehdä mitä huvittaa mutta se ei mene niin. Pitää joskus oppia sietämäänkin. Vasemmistolle sopisi kyllä kolmen tunnin työpäivä silti palkan pitäisi olla tod näk vähintään 8 tunnin palkka. Meinaa vielä että suomenkin pitäisi liueta pois.
@theman5871
Жыл бұрын
Aika osaamaton on kun haluaa rikastuttaa suomea pakolaisilla katsokaa ruotsia katsokaa Eurooppaa miten meni noin omasta mielestä? Ihana jazzi kulttuuri ja house musiikkia harju kasissa pelkästään sitähän se on😆😆
@BFmeister
Жыл бұрын
Hyvät vieraat. Kiva kuunnella ihmisiä jotka ovat miettineet asioita paljon. Molempien ajatuksia kuuntelisi mieluusti enemmänkin. 😊
@villeveikko1
Жыл бұрын
Liina on täysin oikeassa siitä että työpaikkojen ja ammattien sukupuolisegrekaatio tulee sitä selvemmäksi mitä enemmän niitä yritetään neutralisoida. Keinotekoisesti päätetyt sukupuoliroolit tai niiden "poistaminen" ei tule koskaan syrjäyttämään luonnollisia ja perimäämme koodattuja asioita joiden vuoksi niitä sukupuolirooleja syntyy. "Poistetaan" on lainausmerkeissä koska niitä ei voi poistaa vaikka kuinka leikkisimme ettei niitä ole. Kyllä Pohjois-Koreassa tai entisessä Neuvostoliitossakin kaikki toistivat sen mitä Pravda kertoi mutta ei se todeksi sillä muuttunut. On päivänselvää että jos naisen ei anneta olla itse määrittelemässään naisen roolissa vaikka kadulla ollessaan niin hän hakeutuu töihin kaltaistensa joukkoon eli naisvaltaisille aloille ja sit haetaan erottautumista ja yhteisöllisyyttä korostamalla sitä omaa sukupuolta ja viiteryhmää. Ja sama koskee miehiä. Ihmisten fundamentaalinen halu olla osa kaltaistensa ryhmää ja saada sieltä hyväksyntää, on niin syvällä meidän perimässä ettei se sitä muuteta sillä että joku joka ei koe sitä viiteryhmää omaksi, sanoo sen olevan kiellettyä tai huono asia. Miksi on olemassa niin vähän vastakkaista sukupuolta olevien yhteisiä kerhoja? Epäilen kyllä että ae johtuisi mistään ahtaasta sukupuoliroolikasvatuksesta koska viimeistään aikuisena ihmiset tuppaavat ajattelemaan omilla aivoilla ja tuntemaan omia tunteita riippumatta siitä mitä joku muu sanoo
@qwertyu600
Жыл бұрын
Lestadiolaisuus lienee kietonut tiukan turbaanin Hurtigin pään ympärille. Hänen vaikuttaa olevan vaikea nähdä asioita objektiivisesti omien antipatioidensa vuoksi. Helvetin hyvä tyyppi on kuitenkin, välittää muista ihmisistä todella ja pyrkii hyvään, hyvä Kaarle! Ja Liina oli loistava!
@artsiko
Жыл бұрын
Heh... afrikassa ei vaan kiinnostanut tehdä piijohtimia, kun eivät halunneet elintasoa/rikkauksia ... noin se varmaan on ;-)
@jyrkikorhonen1869
Жыл бұрын
Kaarlen mielipiteet perustuvat mielestäni enemmän mielikuvitukseen ja oletuksiin, kuin todellisuuteen. Liina perustelee mielipiteitään hyvin, mitä Kaarle ei tee.Mielestäni yhteiskunnan on hyvä tarjota lapsille turvalliset lähtökohdat, lähteä rakentamaan omaa elämäänsä, se minne he päätyvät ja mitä tekevät on pääasiassa heidän omissa käsissään. Kaarle esittää suurena huolenaan, esimerkiksi sen, että joku saattaa opiskella lääkäriksi, mutta sitten huomaa ettei se ollutkaan hänelle sopiva ammatti. Ihmiset kouluttautuvat milloin mihinkin, ja sitten kouluttautuvat taas johonkin muuhun. Eikö se ole normaalia elämää, eikä mikään suuri murhe, elämän musertava tapahtuma. Nykyään esitetään kaikki asiat sellaisesta näkökulmasta, kun joku outo voima pilaisi kaikkien elämät, eikä heillä itsellään olisi mitään mahdollisuuksia siihen vaikuttaa, tapahtui mitä tahansa, vastuu on aina jollakin muulla, ei itsellä.
@erjatikkanen
Жыл бұрын
Olisi ollut mielenkiintoista kuunnella enemmänkin Iina Iston ajatuksia, mutta kun Hurtig puhui koko ajan hänen päälleen. Juontajan tehtävä olisi ollut keskeyttää Hurtigin minuuttien pituiset monologit ja palata Iina Iston puheeseen, jonka Hurtig keskeytti lukuisia kertoja. Hänellä tuntui olevan agendana viedä keskustelua koko ajan omaan suuntaansa ja ohittaa Iston mielipiteet. Hurtigin kannattaisi miettiä onko hän sittenkään niin tasa-arvoinen kuin hän väittää olevansa sukupuolten suhteen, kun hän vaiensi naista koko ajan monologeillaan. Puheenaihe podgast on yleensä ollut loistava, mutta nyt annan juontajalle risuja!
@arijohansson3584
Жыл бұрын
Jälleen loistavaa ja pohdiskelevaa keskustelua. Kiitos kaikille kolmelle.
@teemuhenriksson8245
Жыл бұрын
Ennakkoon näiden kahden "väliltä" ajattelevana, mutta viimeksi PS äänestäneenä täytyy kehua hyvästä keskustelusta. Kaarle ns poliittista vastapuolta edustavana yllätti monella tavalla ja varsin positiivisesti. Saattoi jopa muuttaa vähän käsitystä asioista ja tämä jakso palautti uskoa tähän keskustelu kulttuuriin mikä tällä hetkellä ei valtakunnallisesti kovin terve ole. Kiitos kaikille osapuolille oli mukava jakso 😊
@kimmonurmi3074
Жыл бұрын
Tuukka Kuru vs Kaarle Hurtig, siinä seuraava debatti.
@jarmosainio9956
Жыл бұрын
Hyvää keskustelua ja hyviä keskustelijoita. Kiitos!
@MrHeavyHamster
Жыл бұрын
Hyvä jakso, kiitos! Hienoa aitoa itsereflektiota Hurtigilta joka herättää itseäkin pohtimaan. Isto myös hyvä vieras joka osasi omat ajatuksensa perustella.
@tappiippat8592
10 ай бұрын
Voiko olla noin kaunis ja fiksu ja persu samassa paketissa ❤
@OsRaunio
Жыл бұрын
Hippi väittää, ettei kukaan aja "väestön vaihtoa", heti seuraavassa lauseessa sanoo, että kansallisvaltioiden homogeeniset väestöt pitäisi vaihtaa niin ettei näillä olisi enää mitään kasnallisidentiteettiä ja sodat loppuisivat. :O
@finnhorse
Жыл бұрын
Pointti taisi olla se, että kukaan ei tarkoituksellisesti suorita tällä hetkellä väestön vaihtoa. Maahanmuuttajia tulee, koska heidän on pakko jättää kotinsa. Mielestäni hän selitti tuossa tämän asian ihan hyvin.
@OsRaunio
Жыл бұрын
@@finnhorse Jos meillä on merkittävä määrä poliitikkoja, joilla on sama mielitpide, että sodat muut ikävät asiat loppuisivat, jos kansallisvaltioissa ei olisi yhtenäisiä kansoja ja nämä myös tekevät politiikkaa, joka aiheuttaa tämän väestön vaihtumisen, niin on silloin ihan aiheellisita asanoa, että väestön vaihto on poliittinen päätös ja sitä kannattaneet ovat ajaneet sitä. Jotta tämä ei pitäisi paikkaansa, pitäisi olettaa, että Hurtig olisi ainoa henkilö, jolla on tällainen mielipide, eikä hänellä ole mitään yhteiskunnallista vaikutusta ja kaikki muut poliitikot ja mielipidevaikuttajaat pitävät väestönvaihtumista joko negatiivisena tai neutraalina ilmiönä.
@zone700
Жыл бұрын
Miksi Suomessa on paljon musliminaisia, jotka asuvat yksin lapsineen? Kysymys moniavioisuudesta nousi Suomessa esiin joulukuussa, kun terveydenhoitajat olivat alkaneet ihmetellä yksinhuoltajanaisten tulemista raskaaksi yhä uudestaan. Tilastokeskuksen mukaan 46 prosenttia somalialaista alkuperää olevista naisista on yksi huoltajia. Tää juttu osa HS 2010 juttua Niin miten meidän hyvinvointi valtio kestää Tämäsen tukijärjestelmän hyväksi käyttöön. Siinä saa Suomalainen Duunari tehdä duunia paljon että nää pystytään elättämään. Kyllähän se väestö myös vaihtuu kun toiset tehtailevat lapsia ja kela maksaa lystin
@KJ-up3sl
Жыл бұрын
Tuntuu aika tylsältä ajatukselta että kaikki maailman kansat sulautettaisiin yhteen yhdeksi harmaaksi mössöksi. Kannatan kulttuurien moninaisuutta jossa erilaisuus sallitaan. Se että kulttuureilla ja kansoilla on omat ominaispiirteensä tapansa ja ajatusmaailmansa on paljon mielenkiintoisempaa kuin joku kulttuurien sulatusuuni jossa jokaisesta kulttuurista häivytetään niiden onat hienot erityispiirteet. Moninaiset erilaiset kulttuurit tekee tästä maailmasta niin paljon mielenkiintoisemman paikan.
@sabokatti
Жыл бұрын
Meinaatko, että vaikkapa "sulatusuuneina" pidetyissä New Yorkissa, Lontoossa tai Berliinissä ei ole hienoja erityispiirteitä ja moninaisia erilaisia ala- ja paikalliskulttuureja?
@KJ-up3sl
Жыл бұрын
@@sabokatti on jonkin aikaa kunnes ne sitten pikkuhiljaa sulautuu yhdeksi harmaaksi mössöksi tai gettoiksi ja aidatuiksi asuinalueiksi vrt esim Lontoo Berliini ja New York.
@Hainabification
Жыл бұрын
Rahoitusyhtiöillä on myös rooli millaista politiikkaa yritykset tukee, esim. Larry Fink on sanonut ihan suoraan että yritysten tulee jakaa BlackRockin ajamat arvot saadakseen rahoitusta
@Baalaaxa
11 ай бұрын
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
@Viitasuhinen
Жыл бұрын
Oonkohan eka? Haluan taas sanoa Kaarlesta sen että vaikka olen hänen kanssaan varmaan kaikesta erimieltä, niin hän on vasemmalta puolelta kuitenkin sitä harvinaista porukkaa joka pystyy keskustelemaan. Ei muuta kuin jakso käyntiin!
@SauLi1984
Жыл бұрын
Tässä olet oikeassa!
@z5379a
Жыл бұрын
Se on juurikin noin ja kyllä minä saan hänen ajatuksista kiinni aina välistä ja jopa joissakin kohtaa samaa mieltä. Se mistä en saanut kiinni on suomalaisen kulttuurin vähenemisen ilo ja toive jota hän toivoo, sitten kuitenkin iloitsee toisesta kulttuurista suuresti. Kyllähän se on niin että juuri kulttuurien kirjo tekee hommasta mielenkiintoista eikä se tasapäistäminen. Pieni ristiriita tuossa että hänelle on hyvä jos meidän kulttuuri katoaa mutta samalla hän harmittelee että länkkärit hävitti toista kulttuuria ja muokkasi sitä.
@zone700
Жыл бұрын
Kaarle on jo lähempänä komunistia, vasemisto sentää viellä 80 luvulla ajoi Suomalaisten työmiesten etuja . Nyt se ajaa vain Suomen ulkopuolella asuvien etuja ja paskat vällitää miten Suomen kansalle käy.
@vilkoi1
Жыл бұрын
Mr. Hurtingilla taitaa olla paras tapa osallistua keskusteluun keskeyttämällä toisen puhe.
@SalaPutsaaja
Жыл бұрын
Jos jossain kärsitään, niin ei pidä olettaa, että me muut halutaan sen kärsimyksen leviävän meidän keskuuteen, vaikka se olisi vahvuudeltaan 1/1000000000 osa siitä mitä se on lähtö kohteessa. Se et muualla kärsitään, on osittain syy miksi me saadaan halpaa banaania, puhelimia, autoja, jne... Ajatuksen tasolla me halutaan tasa-arvoa, mutta konkreettisesti on fiksumpaa pysyä pyramidin huipulla ja hyväksyä ettei maailma ole reilu.
@djnorth2020
Жыл бұрын
Olipa mielenkiintoinen, viihdyttävä ja ennen kaikkea ajatuksia herättävä keskustelu. Molempien kannoista löytyi paljon oman ajatusmaailman mukaista.
@bartajareta
Жыл бұрын
Sama. Huomasin useammassakin kohtaa, olevani samaa mieltä toisen kanssa jostain asiasta, kunnes toinen heitti hyvän vasta-argumentin.
@kimmonurmi3074
7 ай бұрын
@@bartajaretaEli et omaa kyllin vahvaa perustaa omille näkemyksillesi.
@bartajareta
7 ай бұрын
@@kimmonurmi3074 noinkin sen voi sanoa. Minulla on omia ajatuksia aiheesta, mutta olen valmis vaihtamaan mielipidettä, jos joku perustelee asian hyvin.
@kimmonurmi3074
7 ай бұрын
@@bartajareta Tässä jaksossa sivuttiin niin monia aiheita, joten kerro aihe, niin keskustellaan.
@bartajareta
7 ай бұрын
@@kimmonurmi3074 Ei minulla ole mitään tarvetta keskustella siitä kanssasi. Kuuntelustani on sitäpaitsi yli puoli vuotta aikaa, niin en enää muista tarpeeksi tarkasti tuota podcastia.
@ruohonleikkaaja
Жыл бұрын
Olipa hyvä jakso. Kummatkin keskustelijat olivat hyviä ja olin kummankin kanssa samaa mieltä monista asioista.
@scrbl
Жыл бұрын
42:50 "Se mitä länkkärit ovat vieneet sinne, on modernimpi ajatus, kun alkuperäinen ajatus ei ollut mennä auttamaan..." Tässä lisää vasemmiston suosimia moderneja ajatuksia: 1. Vaikka markkinatalous on nostanut koko läntisen maailman köyhyydestä, sen tuoma vauraus on pahasta koska sitä ei ole tehty auttamisen halusta. 2. Afrikkalaiset ovat aina uhreja ja länsimaalaiset aina hyväksikäyttäjiä, vaikka vuosikymmenien ajan Afrikkaan kaadettu kehitysapu on mennyt yksittäisten "uhrien" taskuihin (usein vasemmistolaisia diktaattoreja) auttamatta kansalaisia laajemmin.
@valkoinen4711
Жыл бұрын
Hurtig sanoo, että yhteiskunnan pyörittäminen on päivä päivältä halvempaa ja tarkoittaa mm. mielenterveyspalveluita ja ilmeisesti sairaanhoitoa kokonaisuudessaan. Eihän tämä pidä paikkaansa ollenkaan. Koko sektori on kasvanut kaiken aikaa ja tekee sitä yhä, jopa niin, että tarvitaan lisää priorisointia ja käytännön ikärajoja, jolloin hoidot lopetetaan. Toisaalta hoitomahdollisuuksia on enemmän ja vaatimukset sairaanhoitoa kohden kasvavat. Se kaikki maksaa yhä enemmän. Hurtig yleistää konttoritoimintojen vähenemisen koskemaan kaikkea yhteiskunnan palvelua. Koko juttu aukenee, kun katsomme mitä verotukselle tapahtuu. Jos palvelut kehittyvät teknologian ja tieteen mukana, rahoituksen tarve kasvaa. Edellinen hallitus hoiti sen lainaamalla. Uusi hallitus yrittää karsia joitain palveluja ja joutuu silti lainaamaan. Jos ei lainata ja karsita, joudutaan verojen nostokierteeseen.
@sabokatti
Жыл бұрын
Kustannusten kasvu johtuu väestörakenteen muutoksesta (ikääntyvä väestö) ja palveluntarpeen kasvusta (elintasosairaudet ja mielenterveysongelmiin sairastuttava nykypäivän suorituskulttuuri). Me tullaan näkemään seuraavina vuosikymmeninä ennennäkemätön tuottavuusloikka alalla, joka ei koskaan teollistunut sen käsityöläismäisen luonteen vuoksi. Hoivateknologian kehittyminen tulee muuttamaan sosiaali- ja terveysalaa samalla tavalla kuin koneellistuminen ja "vihreä vallankumous" muutti maataloutta ~sata vuotta sitten.
@wilper1
11 ай бұрын
Aivan mahtava keskustelu. Tämä on nimenomaan sitä paljon puhuttua rakentavaa keskustelua. Molemmat osapuolet kunnioitti toisiaan ja argumentoi kantojaan, vaikka selkeästi oli eriävät katsomukset maailmaan. Tässä olisi ihan jokaisella opittavaa kuinka käydä hyvää ja kehittävää keskustelua.
@finmenfinmen
9 ай бұрын
Kaarlen päällepuhumisesta ja paskanlänkytyksestä ei kannata ottaa yhtään mallia
@laurigrohn
11 ай бұрын
Pelkkä idea tai keksintö ei ole innovaatio.
@prltqdf9
Жыл бұрын
*Sinimustan Liikkeen* edustaja olisi hyvä saada tähän ohjelmaan. Kysykääpä heiltä, jos ette ole vielä kysyneet.
@TR-gl7wc
Жыл бұрын
Voisin kuvitella, ettei tätä pysty loppuun katsoon🤔
@finnmay
Жыл бұрын
Puoliväliin asti jaksoi just just. 😊
@untofrederik
Жыл бұрын
Ehkä surkein Puheenaihe-podcast. Hurtig puhuu päälle ja Leevi komppaa.
@michaelmichelsson
Жыл бұрын
on jotenkin outoa että monikulttuurillisuuden kannattaja ajattelee niin että kulttuurinen moninaisuus on rikkaus,mutta samalla toivoo että tulevaisuudessa kulttuureja ei enään ole kun kaikki inhmiset näyttää ja kuulostaa samalta.
@villeveikko1
Жыл бұрын
Hurtigin mukaan meillä ei ole mitään omaa kulttuuria kun juodaan cokista ja ajetaan teslalla. Mutta afrikkalaisilla on rikas oma kulttuuri vaikka soittelevat Iphoneilla ja ja ajelevat Toyotoilla ja Nissaneilla
@michaelmichelsson
Жыл бұрын
@@villeveikko1 Joo sillä kaverilla on pettämätön logiikka
@tiistai9696
Жыл бұрын
@@michaelmichelsson Hurtig on täynnä pahuutta
@michaelmichelsson
Жыл бұрын
@@tiistai9696 En nyt pahuudesta tiedä, mutta logiikkaa hänen ajatuksissa ei välillä ole.
@tiistai9696
Жыл бұрын
@@michaelmichelsson No, jos hän saisi päättää, Suomi lakkaisi olemasta Suomi muutaman vuosikymmenen aikana
@vottoloitto
Жыл бұрын
Miksi toi Hurtig puhuu meistä? Minä en ole Afrikkaan mennyt, enkä tiedä kovin montaa suomalaistakaan muutenkaan joka olisi Afrikkaa konoliasoinut.
Пікірлер: 579