Elina Valtonen Perustili Vapauden voitto #neuvottelija 53. Elina Valtonen, kokoomuksen varapuheenjohtaja, DI ja KTM keskustelee kuinka hyvin kokoomuksen hallituskaudella kirjoitettu Vapauden voitto (Otava) on kestänyt aikaa. Useat kirjan ideoista pohjautuvat universalismiin ja yksityisen kansalaisen oikeuteen tasapuolisiin ja elinkaaren yli toimivia kannustimia sisältäviin tukiverkkoihin. Niide rahoittaminen ei kuormita kansalaisvaltioita nykyisellä tasolla. Näitä ovat mm. perustili ja koulutusuudistus, sekä valtion tarjoama ansiosidonnainen työttömyysvakuutus. Möhkälemäinen sote-uudistus ei edellisen hallituksen eikä varsinkaan nykyhallituksen toteuttamana ole Elinan mielestä onnistunut uudistus vain räjäyttää menot ja siirtelee sote-menoja epätasapainoisesti kasvukeskuksia rankaisten.
#neuvottelija-kanavan seuraajat pyysivät Samia haastamaan kysymyksellä onko Valtosesta (ent. Lepomäki) tullut liittovaltion ja euron puolustaja. Valtonen ei vieläkään koe eurojärjestelmän olevan toimiva, mutta hän on kirjassaan esitellyt idean ihmisten liittovaltiosta, joka voisi purkaa euron valuvikoja ja moraalikatoa. Hän pitää paluuta no bailout -periaatteeseen ratkaisevana euron tulevaisuuden kannalta. Valtonen pitää ongelmallisena Suomen poikkeavan jyrkkää polarisointia pelastusrahaston suhteen, joka ei tunnusta jo nykyisin keskuspankkijärjestelmän kautta toteutuvaa mittavaa yhteisvastuuta.
Perustili on otettu kansainvälisessä keskustelussa hyvin vastaan. Perustilillä voisi olla myös EU-ulottuvuus ja jaksossa keskustellaan voisiko EKP:n keskuspankkirahauudistus yhdistyä EU:n laajuiseen henkilökohtaiseen perustiliin. Elina kannustaa suomalaisia aktiiviseen kansalaiskeskusteluun nykyrakenteiden haastamiseksi ja kehittämiseksi, niin Suomen kuin EU:n tasolla.
#politiikka #ekonomistit #yhteiskunta #EU #euro #perustili
🎧
Kaikki jaksot ja etsi-funktio: www.dcmcapital...
Elina Valtonen Twitterissä: / @elinavaltonen
Sami Miettinen Twitterissä: / samimiettinen
Vapauden voitto-kirja: otava.fi/kirja...
Liity myös #neuvottelijat-ryhmään Facebookissa: / 545145262756950
Негізгі бет Elina Valtonen Perustili Vapauden voitto
Пікірлер: 68