Hetki Japanin lähetyskentältä, kun kaikki näytti menevän pieleen, mutta sitten Jumalan Henki puhui aivan yllättävän viestin. Onko sinulle käynyt koskaan vastaavanlaisesti? Kerro muillekkin kommenteissa!
Esa Tasanen on aikaansaava mies. Hän on tehnyt vankilatyötä kolmessa eri maassa, hän on vienyt Suomesta käytöstä poistettuja sairaalatarvikkeita 56 eri maahan. Esa tuli uskoon Ruotsissa vuonna 1967. Hän on toiminut seurakunnan saarnaajana, hän on myös ollut perustamassa Teriskoti säätiötä, joka järjestää päihde- ja mielenterveysasumispalveluja. Esa oli aikoinaan seitsemän vuotta lähetystyössä Japanissa. Ohjelmassa hän kertoo puhuttelevasta hetkestä ensimmäisellä lähetyskaudella. Viime aikoina hän on ollut töissä Mokialla.
Mia Joki esittää Jeesus on ainoa -kappaleen kallionjyrkänteellä Espanjassa, Cala Pi:ssä.
Harri Joki puhuu kolme pysäyttävää kertomusta, joista yksi tapahtui hänelle ja perheelle moottoritiellä.
00:00 Ohjelman esittely
01:46 Esa Tasanen - Olisipa aina näin hyvin
11:57 Mia Joki - Musiikkivideo: Jeesus on ainoa
15:37 Harri Joki -Kouluampumistapaus
18:51 Harri Joki - Varjellus moottoriteillä
21:22 Harri Joki - Nic Vujicic: kädetön ja jalaton mies
Негізгі бет Esa Tasanen - Kaikki pielessä - Jumala puhui aivan muuta
Пікірлер: 2