Huolellinen kauppias, kun ei tiennyt, mitä tilaa :) Vanhemmat ihmiset oli aika tarkkoja, mitä suuhunsa pistää. Ruoat oli niitä samoja, mitä on syöty aina, eikä uutuuksille paljon annettu mahdollisuutta. Oma kokemus lähipiiristä: aurajuustoa oli ensimmäistä kertaa tarjolla, vaan eipä kelvannut, sillä eihän homeisia ruokia voi syödä. Koeta siinä sitten selittää, että kaikki homeet eivät ole myrkyllisiä. Vastaus oli: "home on aina hometta" :)
@HannuKanerva
4 ай бұрын
😁
@SuperKamaki
4 ай бұрын
Muorivainaalla (syntynyt vuonna 1900) , on ollut aikoinaan suuri järkytys maistaa ensimmäistä kertaa tomaattia. On kuulemma todennut: "kuinka tuollaasta voi kukaa syörä" Tottui kuitenkin tomaattiin ajan myötä. Joskus isävainaan kanssa kerroimme, että keräämme sieniä ja teemme niistä ruokaa. Muorin suu meni mutruun, ja ilmeestä näki sanomattakin, että "pitääkö sellaasiaki syörä" 😄 Rip isä ja muori. Aurajuusto on herkkua.
@SirkkaSeppänen-q7p
4 ай бұрын
Hauska juttu Aura-juustosta.Itsekin aloin joskus kolmekymppisenä,noin, vasta tykkäämään.Ennakkoluuloo se oli aiemmin 🤣🤣 Hyvää on,vaikka aika suolaista.
@TheElvis57
4 ай бұрын
Aurajuusto on ihan 😍 Hauska tarina 😀 Mutta Aurajuustokin voi ihan oikeasti homehtua. Kokemusta on, kun yksi kuutio oli aikoinaan unohtunut jääkaapin perukoille.
@Scallopedcaster
4 ай бұрын
Hieno tarina. Minä en tykkää aurajuustosta, mutta ei sen väliä. Juuri testasin Snellmanin sulatejuusto-habaneromakkaraa. Ja juustoa oli kyllä mukavasti ja pientä poltetta sopivasti. Suosittelen kyllä testaamaan.
@teroalhonniemi5494
4 ай бұрын
Olen käynyt äänekoskella katsomassa aurajuuston tekoa. Sammio oli 5000 litraa ja sitä homeitiötä laitettiin noin 8cl siihen sekaan ja tietenkin sekoittajat hoiti homman. Todella hyvä juusto pizzaan,makaronilootaan,kiusauksiin,kaikkiin keittoihin ja jouluna piparin päälle. Siis ,ei sen piparin mitä mietit vaan piparkakun päälle. Niin ja voihan sitä toistakin "piparia" kokeilla vaikka jouluun on vielä aikaa😂😂🤣
@HannuKanerva
4 ай бұрын
Joo se siirry aikoinaan Turusta Äänekoskelle. On tosi hyvään piparin päällä 😁
@marko3615
4 ай бұрын
Kyllä Aurajuusto on hyvä tuote.
@HannuKanerva
4 ай бұрын
On 👍
@1skelma
4 ай бұрын
Minä en tykkää mistään homejuustoista, Voin näin sanoa,koska olen maistanut niitä.
@HannuKanerva
4 ай бұрын
Makuasia 😀
@banditkfk1463
4 ай бұрын
Näähän on kaikki ihan homeessa 😂
@HannuKanerva
4 ай бұрын
😂
@oldmanafraidof4236
4 ай бұрын
Terve, tiesitkö että Aurajoen alku on (aikoinaan) lähtenyt Oripään vanhainkodin toisen kerroksen vessasta?
@HannuKanerva
4 ай бұрын
Ahaa :) :)
@oldmanafraidof4236
4 ай бұрын
Hyvää kesää "hiukka etelämmäst", tält pualt ...
@Jari1973
4 ай бұрын
😁
@helinakari7442
4 ай бұрын
😂😂😂
@jarzki
4 ай бұрын
Ootko Aura Goldia maistanu?
@HannuKanerva
4 ай бұрын
En muuten ole. Pidetään mielessä 👍
@TheElvis57
4 ай бұрын
Mun mielestäni toi normi on parempaa.
@aexetan2769
4 ай бұрын
Minustakin tavallinen on parempaa. Gold on vähän voimakkaamman makuista, siinä on kypsytysaika vähintään tuplasti mitä tavallisessa Aurassa. Gold sopii hyvin keksin päälle ja viinin kanssa maisteluun, perinteinen Aura paremmin normi ruoanlaittoon.
Пікірлер: 26