Maaseudun viimeinen lähikoulu lakkautetaan vuonna 2032 jos nykyinen lakkauttamisvauhti pysyy. Lakkautuksista seuraava väestötappion kiihtyminen kielii siitä, ettei kyse ole pelkästään kouluverkosta. Mitä lähikoulu merkitsee?
Maaseutualueilla sijaitsevista kouluista yli 90 prosenttia on lakkautettu. Yhä useamman maaseudun ja saariston lapsen koulumatka-aika lähentelee 2,5 tuntia päivässä. Tämäkin aika ylittyy osalla. Alakoulujen lakkauttamisissa on kyse myös osallisuudesta, lasten äänien kuulemisesta, paikallisyhteisöistä ja perusoikeuksista. Mutta käsitelläänkö näitä näkökulmia lainkaan?
Miltä näyttää lähiopetuksen tulevaisuus kunnassa, jossa maaseutu on laajaa ja alakouluikäiset lapset ovat harvassa? Mitä vaikutusta lähikoulun lakkautuksella on paikan ja alueen elinvoimaan ja voiko lähikoulujen tulevaisuuden kirjoittaa uusiksi?
"Aika kirjoittaa lähikoulujen tulevaisuus uusiksi - onko se mahdollista?" keskustelu lähetettiin livenä Kurikan kampukselta 29.9.2021. Keskustelu oli osa valtakunnallista Maaseutuparlamentti 2021 tapahtuman ohjelmaa.
Keskusteluun osallistuivat opiskelija Vilma Ylilauri, yrittäjä ja kehittäjäaktivisti Ismo Reitmaa (Jämsä), johtaja Terhi Päivärinta (Kuntaliitto), koulutusjohtaja Heljä Misukka (OAJ), Olli Lehtonen (Itä-Suomen yliopisto/Luonnonvarakeskus) sekä Anna Rotkirch. Keskustelua moderoi Inari Fernández. Katso tallenne tästä.
Негізгі бет Maaseutuparlamentti 2021: Aika kirjoittaa lähikoulujen tulevaisuus uusiksi - onko se mahdollista?
Пікірлер: 1