Sadan vuoden päästä on kuin näitä päivä ei olisi koskaan ollutkaan, joten jotakin näistä hetkistä kannattaa pistää talteen. Kävelen tässä kokoukseen kunnanvirastolle, joka sijaitsee tällä hetkellä vuokratiloissa Vihikarissa.
Video alkaa siitä, kun tulen Vihiluodontielle Kirkonkylän koulukeskuksen ja Junttilan talon(valkoinen puutalo) kohdalta. Matka jatkuu pitkin samaa Vihiluodontietä luoteeseen. Tie kulkee matalan harjunselänteen(piiloharju) päällä. Se on kylän vanha raitti, jonka varrelle kylän ensimmäiset asukkaat tulivat viljelemään maata ja se on helppo ymmärtää.
0:07- hävittäjä jylisee taivaalla.
Vähän ennen Vihikaria istahdan katselemaan valoisia peltomaisemia.
0:32- fasaani on lintu, joka kulkee omia polkuja :)
Perillä Vihikarissa oli sitten yhteisöllisyysvaliokunnan kokous (kuulostaa kieltämättä turhan hienolta ja viralliselta :). Vihiluodon kyläyhdistys oli esittelemässä omaa toimintaansa: tässä näkyy pari diaa esityksestä.
Takaisin kotiin pääsin Penna Kerttulan kyydillä, kuten monesti aikaisemmin. Hän on myös saman valiokunnan jäsen.
Kuin talvi pimeys, kylmyys, paksut hanget olisi ollut vain vaate, jonka voi riisua hetkessä pois: niin hetkessä tuntui kaikki ympärillä pitkän talven jälkeen tuona päivänä muuttuvan. Eli yhtäkkiä oli lämmin ja takkikin oli liikaa.
Негізгі бет Muistoja eräästä kokousmatkasta Vihikariin, 9.4.2024, Kempele, Finland
Пікірлер