Toukokuun helteet alkoivat, ja aurinkoisessa kelissä on mukava päästä vähän lentelemään! En saanut ketään kaverikseni, mutta lähdin sitten itsekseni käymään Mikkelissä, se kun on tuollaisen sopivan matkan päässä Jyväskylästä. Hawkit olivat juuri lopettaneet päivän harjoittelunsa, joten aika rauhallista oli lentoonlähdön aikaan Jyväskylässä. Mikkelissä olikin toinen ultra OH-U624 tekemässä läpilaskuja kun olin tulossa sinne laskuun, joten siitä tuli mukavasti mielenkiintoa laskukierroslentämiseen.
Harmittavasti kakkoskamera oli jostain syystä keksinyt mennä timelapse-moodiin, joten en voinut sen kuvaa kovin paljoa hyödyntää tällä videolla. Ei sillä että haluaisin tuoda pärstääni esille näillä videoilla, mutta kameraa vaihtamalla on näppärä tehdä huomaamattomia leikkauksia videoon. Yhdellä kameralla kuva aina väkisin vähän hypähtää kun leikkaa tylsiä kohtia pois videosta.
------- videon sisältö -------
00:00 Intro
00:20 Moottorin käynnistys
00:45 Radion ja GPS:n säätöä
03:30 Odotellaan hetki öljyn lämpenemistä
04:37 ATIS F 30011KT CAVOK 24/06 Q1020
06:15 Yhteys torniin
07:38 Rullataan odotukseen Delta
08:35 Hyvä myötätuuli Mikkeliinpäin
09:04 Koekäyttö ja lentoonlähtövalmistelut
10:24 Valmiina, odotus Delta
11:17 Lentoonlähtö kiitotieltä 30
13:52 Oikealle tankille, hiljaista radiossa
15:06 Sylinterin lämmöt vähän korkealla
16:17 Jyväskylän ohitus itäpuolelta
17:10 Lähialueen rajalla ulospäin, OH-CAZ radiossa
18:10 Koneessa mukavan viileää, OH-CAZ lentoonlähtö
19:31 TMA ulos ja Mikkelin jaksolle
20:11 Huonosti kuuluvaa radioliikennettä jaksolla
21:32 Liikenneilmoituksia Mikkelin jaksolle
22:40 Mikkelin ATIS A 27007KT 230V320 CAVOK
24:40 Sisemmän alueen rajalla
27:02 OH-U624 radiossa, tekee läpilaskuja
29:17 Koordinoidaan lähestymiset OH-U624:n kanssa
31:17 Ei meinaa toinen ultra näkyä
32:41 Laskukierrosta toisen ultran kanssa
34:10 Kaarto myötätuuleen, toinen ultra näkyvissä
35:07 OH-U624 teki ylösvedon lintujen takia
36:40 Laskeutuminen Mikkeliin
37:50 Rullataan Alfasta Mikkelin platalle
Негізгі бет Myötätuulessa Mikkeliin (UPL, Eurostar SLW 600, 16.5.2024)
Пікірлер: 7