Tikkurilassa 25.2.1996 hovioikeuden neuvos Paavo Hiltunen piti varoittavan puheen Toronton Siunaus - nimeltä kulkeneesta valheherätyksestä ja eksytyksestä, mutta puheensa lopussa hän kertoi Jumalan antamasta herätyksestä, jota rukoilemme.
"Kauhistukaa, te suruttomat, vaviskaa, te huolettomat, riisuutukaa, paljastukaa, vyöttäkää säkki lanteillenne. Silloin valitetaan ja lyödään rintoihin ihanien peltojen tähden ja hedelmällisten viiniköynnösten tähden, minun kansani maan tähden, joka kasvaa orjantappuraa ja ohdaketta, remuavan kaupungin kaikkien iloisten talojen tähden. Sillä palatsi on hyljätty, kaupungin kohina lakannut, Oofel ja vartiotorni ovat jääneet luoliksi iankaikkisesti, villiaasien iloksi ja laumojen laitumeksi.
Näin on hamaan siihen asti, kunnes meidän päällemme vuodatetaan Henki korkeudesta. Silloin erämaa muuttuu puutarhaksi, ja puutarha on metsän veroinen. Ja erämaassa asuu oikeus, ja puutarhassa majailee vanhurskaus. Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti." - Jesaja 32:11-17
Негізгі бет Paavo Hiltunen - Sanoma viimeisestä herätyksestä
Пікірлер: 9