Tämä haaste lähti aikoinaan liikkeelle siitä, että Goliath söi pari perhepizzaa, niin tokihan se oli myös itse kokeiltava uppooko.
Pizza Wikistä kaiveltuna
Pizza tai pitsa on yksinkertaisimmassa muodossaan uunissa paistettu, litteä, usein pyöreä leipä, joka on päällystetty yleensä tomaateilla tai tomaattikastikkeella, juustolla sekä muilla valinnaisilla täytteillä. Yleensä kyse on avopiiraasta, mutta myös täytettyjä pizzoja (kuten calzone) tunnetaan. Pizza on kansainvälisesti hyvin tunnettu ja suosittu ruokalaji, ja Suomessa se on suosittu viikonloppuruoka. Juusto on usein mozzarellaa tai joskus usean juuston sekoitusta. Suomalaisissa pizzerioissa juustona käytetään usein edamjuustoa tai sinihomejuustoa.
Sanaa pizza käytettiin alun perin tarkoittamaan suurta määrää taikinapohjaisia ruokalajeja. Sanan arvellaan olevan peräisin latinan verbistä pincere ’soseuttaa’.
Täytteinä voidaan käyttää suurta määrää erilaisia raaka-aineita, kuten esimerkiksi:
juureksia, kuten sipulia, valkosipulia, punasipulia, hillosipulia ja salottisipulia.
hedelmiä/vihanneksia, kuten tomaattia, chiliä, ananasta, oliiveja, paprikaa ja maissia.
lihaa, kuten jauhelihaa, salamia, pepperonia, kinkkua, kebabia, pekonia ja kanaa.
mereneläviä, kuten simpukoita, katkarapuja, tonnikalaa, sardellia, mustekalaa ja anjovista.
sieniä, kuten herkkusieniä, tatteja, kantarellia ja siitaketta.
yrttejä, kuten basilikaa, mustapippuria, valkopippuria, oreganoa ja kaprista.
Pizzapohja on yleensä mausteeton, mutta siihen voidaan myös lisätä voita, valkosipulia, yrttejä tai seesaminsiemeniä tai taikinaan voidaan sekoittaa esimerkiksi raastettua juustoa. Yksinkertaisimmillaan pizzapohja koostuu vedestä, vehnäjauhoista, suolasta ja hiivasta, mutta variaatioita on paljon.
Pizza nautitaan yleensä kuumana.
Pizzaa syödään ravintoloissa, joita kutsutaan usein pizzerioiksi. Joissakin pizzerioissa pizza valmistetaan paikalla asiakkaiden nähden. Sitä voidaan ostaa myös päivittäistavarakaupoista pakaste- ja einestuotteena. Monilla alueilla pizzan voi tilata puhelimitse tai internetissä ja myös tekstiviestillä kotiin kuumana. Pizzaa voi valmistaa myös itse kotona.
Vappuna vuonna 1961 perusti Giovanni Tedeschi Haminaan Suomen ensimmäisen pizzaravintolan, Ravintola Giovannin. Perustaja oli italialainen keittiömestari ja merimies, joka oli työskennellyt pizza-alalla Yhdysvalloissa ennen tuloaan Haminaan. Ravintola Giovanni lopetti toimintansa 1980-luvun alussa. Seuraavan oikeaoppisen pizzaravintolan, Adriano Barin perusti Adriano Vinciguerra Lappeenrantaan vuonna 1964. Suomessa pizzeriat ja pizza yleistyivät 1970-luvulla. Vuonna 1975 Dennis Rafkin perusti Turkuun ensimmäisen Pizzeria Dennisin.Vuonna 1976 Rabbe Grönblom perusti pizzerian O sole mio, josta hän kehitteli Pizzeria N:o 1 -ketjun. Vuonna 1987 hän perusti Suomen suurimmaksi kasvaneen pizza-liikkeiden ketjun Kotipizzan. Nykyisin Kotipizza on Pohjoismaiden suurin pizzaravintolaketju. Pizzan suosiota levitti myös S-ryhmän vuonna 1978 perustama Rosso-perheravintolaketju.
Pizza on ollut suosittua suomalaisessa ruokakulttuurissa ja pizzerioita on perustettu Suomeen runsaasti. Erityisesti maahanmuuttajat ovat perustaneet pizzerioita ja pizzan hinnalla on kilpailtu: esim. Oulussa hinnat olivat vuonna 1998 17-25 markan (2,85-4,20 euron) välillä, mutta pizzoja myytiin jopa kahdeksalla markalla (1,35 euroa). Suurimmat kuluerät pizzassa ovat Elinkeinoelämän keskusliitton mukaan työvoimakulut (36,5 %) ja raaka-aineet (34,5 %) ja onkin epäilty, että toimintaan liittyisi harmaata taloutta.
Vuonna 2008 Kotipizza lanseerasi Berlusconi-pizzan, joka nimettiin Italian pääministeri Silvio Berlusconin mukaan. Silvio Berlusconi oli vuonna 2005 lausunnoissaan arvostellut ja väheksynyt suomalaista ruokakulttuuria. Kotipizzan mainoskampanja Berlusconi-pizzasta voitti Grand Effie -palkinnon. Kotipizza on järjestänyt myös muitakin kampanjoita, joissa pizzoille on annettu tunnettujen henkilöiden nimiä. Vuonna 2010 aiheena oli pääministerivaalit, ja pizzat oli nimetty eri ministereiden ja kansanedustajien mukaan.
Valmispizzojen valmistus Suomessa alkoi 1980-luvulla, kun Saarioinen valmisti ensimmäiset valmispizzat keväällä 1981. Suuren suosion saaneet valmispizzat ovat saaneet monta lempinimeä, kuten esimerkiksi roiskeläppä. Jauheliha- ja kinkkupizzat ovat valmisruokamarkkinoiden myydyimpiä tuotteita maksalaatikon ohella. Valmispizzojen kulutus on ollut suuri, valmispizzan historian aikana on syöty yli 600 miljoonaa pizzaa. Saarioisen Valkeakosken tehdas valmisti vuoden 2010 aikana noin 20 miljoonaa pizzaa. Suomessa ostetaan vuodessa noin 40 miljoonaa pakastepizzaa, keskimäärin yli 100 000 pakastepizzaa päivässä
Негізгі бет Pari perhepizzaa . Goliath haaste
Пікірлер: 14