"Kokeilustahan se sai alkunsa. Sitte ku oppi tekemään ei malttant enää lopettaa." -Veijo Rönkkönen (1944-2010)
Lisää nähtävyyksiä samalta alueelta:
ETELÄ-SAVO: • ETELÄ-SAVO
ETELÄ-KARJALA: • ETELÄ-KARJALA
VLOGIT: • VLOGIT
Parikkalan patsaspuisto on itse asiassa vuonna 2010 menehtyneen ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen kotipiha, jonne hän 50 vuoden ajan loi uniikkeja betonipatsaita. Itse olen käynyt patsaspuistossa muutamana kesänä ja joka kerta lumoudun Parikkalan patsaspuiston maagisesta tunnelmasta ja puutarhan kauneudesta.
Patsaita on yhteensä 560 kappaletta sijotettuna ympäri monipuolista puutarhaa ja pihamaata. Minun suosikkini ovat asuinrakennuksen edustan sisääntulon patsaat sekä Claude Monet´n maalausta muistuttava lampi salaisessa puutarhassa.
Parikkalan patsaspuisto sijaitsee Koitsanlahdessa Valtatie 6:n vieressä. Imatralta matkaa on noin 50 km ja Parikkalan keskustasta 8km. Auton voi parkkeerata viereiselle levähdysalueelle josta on suora kulkuyhteys puistoon.
Puisto on siitä hieno, että siellä voi vierailla mihin kellonaikaan hyvänsä, mutta kannattaa ottaa mukaan taskulamppu mikäli suunnittelet vierailua pimeään aikaan. Tärkeää on muistaa myös huolehtia pääsymaksusta, sillä sen avulla kustannetaan Veijo Rönkkösen patsaspuiston ylläpito myös jatkossakin.
Lisätietoja Parikkalan patsaspuistosta: www.patsaspuis...
Tilaa kanava tästä: / @mihinmentais
Tervetuloa mukaan myös seuraavalle videolle!
Terveisin,
Elina
Негізгі бет PARIKKALAN PATSASPUISTO | Kävelykierros Veijo Rönkkösen taianomaisella kotipihalla
Пікірлер