Liikemies Veikko Vallin on ponnistanut itsensä Tampereen lähiöstä perussuomalaisten kansanedustajaksi ja Tampereen kaupunginvaltuutetuksi. Sitä ennen hän ehti työskennellä Volvon tehtaalla Ruotsissa, kuulua Suomen Maaseudun Puolueen nuorisojärjestöön ja perustaa FAST-urheiluravinnemerkin.
Vallin kohtasi 1990-luvun lopulla lisäravinnebisneksen tiimoilta myös ensimmäistä kertaa muuan Tony Halmeen, joka suostui FASTin todelliseksi hittituotteeksi nousseen Viking Power -proteiinijuoman keulakuvaksi. Kaksikko ystävystyi nopeasti ja kummastakin alkoi tuntua siltä, että yhteistyötä voitaisi laajentaa voimajuomien ulkopuolelle. Pian oltiinkin jo astetta suuremman projektin äärellä. Tony Halmeesta päätettiin tehdä kansanedustaja.
Vallin lähti Halmeen kampanjapäälliköksi nostamaan Viikinkiä senaattoriksi vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Rahaa ei kuitenkaan ollut niin kuin suurilla puolueilla, joten vaalityötä täytyi tehdä täysin uusilla tavoilla. Kampanjaa varten perustettiin muun muassa nettisivut, joiden “Kysy Tonyltä” Q&A-osio osoittautui varsinaiseksi menestykseksi.
Työ tuotti tulosta, sillä Halme keräsi järkälemäisen 16 390 äänen saaliin - viidenneksi eniten koko maassa. Vallin jatkoi hänen ja Halmeen hyvin alkanutta yhteistyötä vielä muutaman kuukauden ajan Halmeen eduskunta-avustajana.
Vuonna 2017 Veikko Vallin pääsi sitoutumattomana Tampereen kaupunginvaltuustoon. Kun perussuomalaisten pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Soini väistyi puolueen ohjaksista, oli vihdoin tullut Vallinin oma vuoro liittyä persuihin ja pyrkiä Arkadianmäelle. Hänet valittiin eduskuntaan Pirkanmaan vaalipiiristä 4 563 äänellä vuonna 2019.
Veikko Vallin on aiheuttanut lukuisia ja kaiken kokoisia kohuja räväköillä mielipiteillään, joita hän jakaa kernaasti sosiaalisessa mediassa.
Jean Mancini haastatteli Veikko Vallinia puhelimitse 29.10.2020.
Aihealueet:
00:00:00 Intro
00:05:48 Lisänimi
00:08:47 Korona
00:10:51 Ruotsi, SMP ja FAST
00:17:10 Tony Halme
00:20:15 Viikinki senaattoriksi
00:26:07 Eduskunta-avustajana
00:30:36 Soini ja Halla-aho
00:33:55 Tavoitteet ja päämäärät
00:37:23 Vallin ja some
00:45:13 Vallin ja valtamedia
00:47:42 Outro
Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta:
FB: / jeanmancinipodcast
IG: / jeanmancinipodcast
Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: jean.mancini.podcast@gmail.com
Негізгі бет Pirkanmaan Trump Veikko Vallin ja Tony Halme -ilmiö | Jean Mancini -podcast 020
Пікірлер: 5