Pyöräilyväylien liukkaudentorjuntaan käytettävä kalliomurske - tuttavallisemmin sapelisepeli tai tappajasepeli - nostattaa tunteita. Eikä ihme, pahimmillaan työmatkapyöräilijä pääsee paikkaamaan sen jälkiä mennen tullen. Jos ja kun terävä kivi jää renkaaseen kiinni, se hieroo ajan kanssa itsensä läpi parhaastakin pistosuojauksesta.
On järjenvastaista, että vilpittömästä tarkoituksesta huolimatta pyöräily hankaloituu ja jopa vähenee sepelöinnin seurauksena, kun pyöräilijät kyllästyvät jatkuviin rengasrikkoihin.
Lauhojen talvien lisääntyessä jäätikkökelit ja sepelin tuomat ongelmat vain lisääntyvät, kun pyöräilyväylät ovat sepelin peitossa puolet vuodesta. Pyöräilijät etsiytyvät ajoradoille ja poluille, joita ei ole sepelöity. Isolla rahalla rakennetut pyöräväylät autioituvat. Ja silti sepelin murskaus, levitys ja pois kerääminen vaatii valtavasti työtä ja energiaa. Voiko nurinkurisempaa tilannetta olla?
Sepelöinnille on toki etsitty vaihtoehtoja. Yhtäällä kokeillaan puulastuja, toisaalla harjasuolausta. Liukkaudentorjuntaan kehitetään erilaisin menetelmin sepelilajikkeita, joiden rae ei olisi niin teräväreunaista. Perinteinen harjusora olisi toki rengasystävällistä, mutta se on ehtyvä luonnonvara eikä kaikkia harjuja voi sileäksikään pistää.
Valitettavasti minulla ei ole tähän ongelmaan kaikkivoipaa ratkaisua. Siispä tyydyn herättämään aiheesta keskustelua tällä videolla huumorin keinoin.
Tilaa Velogin KZitem-kanava nähdäksesi lisää vastaavanlaisia videoita - ei maksa mitään! bit.ly/velogisub
Liity Velogin sisäpiiriin eli Sisärenkaaseen ja tilaa maksuton uutiskirje: bit.ly/sisuri
Ostan pyöräilytarvikkeeni affiliate kumppaneiltani Wigglestä ja CRC:stä. Tekemällä omat ostoksesi ao. linkkien kautta tuet Velogin toimintaa - hinta on sinulle silti sama!
Wiggle: tidd.ly/668b848d
Chain Reaction Cycles : tidd.ly/b4e66e0a
"Onneksi pyörä on keksitty" paidat ja muut Velogi tuotteet: shop.spreadshirt.fi/velogi
Lataa kännykkääsi maksutta Velogi Gym ja aloittelijan punttisalitreeni: bit.ly/velogigym
Laajempi maksullinen ohjelma: bit.ly/velogigympro
Maksuton kehonpainotreeni: bit.ly/velogiymkoti
Jos olet aloittelemassa pyöräilyä, suosittelen Pyöräilyn perusteet - verkkokurssia, joka tarjoaa oikopolun pyöräilyn pariin: bit.ly/pyorailemaan
Pyöräilyn perusteet voi nyt omaksua myös e-kirjana: kirja.elisa.fi/ekirja/pyoran-...
Jos sen sijaan KZitem videoiden teko kiinnostaa, niin ala seuraamaan myös Videoneuvosta ja tilaa kanava: bit.ly/videoneuvos_sub
#OnneksiPyöräOnKeksitty #Sapelisepeli
Негізгі бет Спорт Sepelinkylväjän logiikka
Пікірлер: 93