"Vaikeuksien kautta eteenpäin - uskalla epäonnistua ja nousta.”
Jos haluat pysyä terveenä ympäri vuoden, käytä koodia AARO15 ja saat 15 % alennuksen kaikesta: Puhdistamo.fi! ❤️
Terveys on voimavara, jota meidän jokaisen tulisi vaalia. Ja kun kyse on ravitsemuksesta, valinta on selvä: vain paras on tarpeeksi hyvä. Puhdistamo on suomalainen superfood-brändi, jonka filosofiana on tarjota vain huippulaatua. Jokaisella Puhdistamon tuotteella on laatutakuu ja niissä käytetään ainoastaan parhaita raaka-aineita. Terveys ei ole koskaan ollut näin herkullista!
-------------------------
JAKSON TIEDOT
Tuomas Malinen, on GnS Economicsin toimitusjohtaja ja pääekonomisti. Hän on myös Helsingin yliopiston taloustieteen dosentti. Tuomas valmistui kauppatieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta ja väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan kansantaloustiede, minkä lisäksi hän on opiskellut taloustiedettä myös New Yorkin yliopistossa. Tuomas on erikoistunut talouskasvun, suhdanteiden, keskuspankkien sekä talouskriisien tutkimukseen. Häntä haastatellaan toistuvasti sekä kotimaisessa että kansainvälisessä talousmediassa, ja hän on toiminut myös asiantuntijana eduskunnan eri valiokunnissa.
Huomionarvoista:
Laura on löytynyt, mutta Tuomas ei kommentoi asiaa enää julkisesti, koska hän ei ole julkisuuden henkilö.
0:00:00 Intro
0:04:00 Isän kuolema ja tunteiden käsittely
0:11:20 Tunnekylmyys ja tahdonvoima
0:16:25 Esikuvat elämässä
0:26:48 Terapiassa käyminen
0:31:10 Liiallinen parisuhteessa joustaminen
0:35:05 Elämän Juudakset
0:37:30 Vuodenaikaiset tapahtumat
0:55:55 Julkisuudessa oleminen ja pelko uran tuhoutumisesta
1:02:00 Mysteerinainen
1:06:30 Rohkeus osoittaa kiinnostumista
1:12:30 Outro
Kaikki haastatteluun liittyvät tiedot:
aarohuttunen.com/tuomas-malinen
Sivusto: gnseconomics.com
Twitter: / mtmalinen
Tuomaksen kirjasuositus:
Money Changes Everything - William N. Goetzmann: *amzn.to/3IIsATG (Amazon)
1. JAKSO
• Tie: Vastoinkäymiset j...
2. JAKSO
• Tie: Vastoinkäymiset j...
#henkilökuva #pelot #rohkeus
-------------------------
VIDEOLLA MAINITTU
LEVELI LATE NIGHT SHOW: PILOTTIJAKSO! Mitä tapahtui porukalle? + Tuomas Malinen!
• LEVELI LATE NIGHT SHOW...
LEVELI NEWS: ITSENÄISYYSPÄIVÄ SPECIAL 🇫🇮 K0R0NAPASSI LAAJENTUNUT! + UUTISET + PUHELUT?
• LEVELI NEWS #25: ITSEN...
The Dark Side Of #MeToo: What Happens When Men Are Falsely Accused
forbes.com/sites/karlynboryse...
-------------------------
SOCIALS
Sivusto: aarohuttunen.com
Instagram: / aarohuttunen
Facebook: / aaroblogi
LinkedIn: / aarohuttunen
TikTok: / aarohuttunen
Spotify: spoti.fi/3NdN1ac
Saavutus Podcast keskittyy elämän tärkeimpiin osa-alueisiin ja kokonaisvaltaiseen itsensä kehittämiseen. Jaksot tarjoavat kuuntelijalle työkaluja, taktiikoita ja tapoja joita hyödyntää omassa elämässä. Aaro Huttunen on intohimoinen oppija, joka rakastaa elämän optimointia ja rajojen etsimistä.
"Valitse tarinasi suunta."
Негізгі бет Tie: Vastoinkäymiset ja niiden voittaminen | Tuomas Malinen (3. jakso)
Пікірлер: 77