Van! Life - kainuulainen pakumatkalla -videosarjan neljännessä ja tällä erää viimeisessä osassa on monenmoista. Käydään kalalla peräti kahdella eri järvellä, mutta kala ei ollut oikein otillaan. Kalansaaliita jännemmiksi elementeiksi tuolla kerralla osoittautuivat järven läheltä metsästä löydetyt vanhat talonpohjat. Mielenkiintoiset historialliset löydöt! Olisi jännää tietää hieman historiaa siitä, mitä paikoilla on aikoinaan ollut. Rannalla oli ainakin ollut vanha sauna, jonka (ilmeisesti) kiuas oli jäänyt paikoilleen rakennuksen lahottua pois. Mutta tämä päärakennus, jos sitä sellaiseksi voisi kutsua, oli todella iso. Pohjapinta-alaa rakennuksella oli ollut kaikkiaan useita useita metrejä. Talon raunioista saattoi kuitenkin päätellä, millainen kokonaisuus on aikoinaan paikalla ollut useine huoneineen. Itse olen kiinnostunut historiasta joten tällaista "muinaisten jäännösten" löytäminen saa minussa aikaan paljon uteliaisuutta. Saatanpa alkaa etsiä ko. paikasta tietoakin jotakin kautta vielä joskus! :)
Niin, kalallahi sitä ehittiin jokunen reissu käyä, mutta eipä ollut jalokalat nyt syönnillään. Ahvenlinjalla mentiin edelleen. Tuolloin oli Lapissa ollut tosi kuuma ja kuiva kausi, joten uskon sen vaikuttaneen syöntiin ainakin jalokalan osalta. Ensi kerralle toivotaan sitten parempia kalansaaliita! Oli jäänyt vain niin hyvä kuva tästä järvestä ja alueesta - yleensä saaliiksi on saatu uistelemalla harjusta ja joku taimenkin. Tämä aika jolloin olimme Lapissa kalalla, oli myös sellainen, ettei tuohon aikaan olla ennen oltu. Yleensä hyvää aikaa kalastaa Lapissa on ollut alkukesä ja alkusyksy, meidän kokemuksen mukaan. Eli seuraavan kerran suuntaamme varmaan noina meille normaaleina aikoina apajille! Jospa sitten lähtee kunnon harria. Tälle kesää ei järjestynyt sopivaan saumaan vapaata, ja vapaata oli muutenkin aika vähän, kesä meni töiden merkeissä paljolti.
Kiitos videon ja koko sarjan katsoneille.♥️ Ensi kesää ja uutta, pidempää pakumatkaa odotellessa. 😊 Videot jatkuvat nyt tästä eteenpäin arkihommissa, luonnossa ja maaseudun askareissa - kuten ennenkin. Nyt alkaa rospuuttoajalle kalan hankkiminen ja muut syyspuuhat maaseudulla. Olipa tämän videon lopussa pientä "näyttöä", mitä on viime aikoina esimerkiksi tullut tehtyä.. Heitähän kommenttia ja kuulumisia. Nähdään taas. 🤗
Негізгі бет VAN! LIFE - KAINUULAINEN PAKUMATKALLA OSA 4: MIELENKIINTOISIA HISTORIALLISIA LÖYTÖJÄ METSÄSTÄ
Пікірлер: 40