Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! - Topic
Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! on suomalainen, varhaisiän musiikkikasvatukseen ja lasten musiikkiin suuntautunut yhtye. Yhtye perustettiin vuonna 2007 alkuaan kertaluontoiseksi kokoonpanoksi Kaustisen musiikkifestivaaleille. Yhtyeen saavuttama suosio ja yhtyeen jäsenten halu korkealaatuisen lastenmusiikin tekemiseen saivat kuitenkin otteen ja kokoonpano pysyi yhdessä. Yhtyeen jäsenet ovat varhaismusiikkikasvatuksen ammattilaisia ja kokeneita musiikin esittäjiä; yhtyeläisten taustalta löytyy Sibelius-Akatemia. Yhtyeen kotipaikka on Helsinki. Yhtyeen musiikki on suosittua esimerkiksi lukuisissa musiikkileikkikouluissa.Kesän 2014 alkuun mennessä yhtye on julkaissut kolme CD-levyä. Yhtyeellä on vuosina 2013-2014 noin parikymmentä keikkaa vuosittain eri puolilla Suomea ja kokoonpano on palkittu tuotannostaan. Varsinaisten konserttien ohella yhtye on esiintynyt myös musiikkikasvatukseen liittyvissä tapahtumissa. Bändi on oli muun muassa Guinnessin ennätyskirjaan pyrkineessä, yli 1400 lapsen tai vanhemman yhteisessä maailman suurimmassa vauvamuskaritapahtumassa Helsingin Musiikkitalolla vuonna 2012.
- 7 ай бұрын
Saunavuorolaulu
- 7 ай бұрын
Kaikki mukaan
- 7 ай бұрын
Pienen pieni veturi
- 7 ай бұрын
Leppäkerttu moi!
- 7 ай бұрын
Pöllön saunalaulu
- 7 ай бұрын
Traktori jyrää!
- 7 ай бұрын
Harakka hyppii maassa
- 7 ай бұрын
Lennä. lennä leppäkerttu
- 7 ай бұрын
Harakka huttua keittää
- 7 ай бұрын
Villi polkupyörä
- 7 ай бұрын
Polskin, polskin
- 7 ай бұрын
Traktorilla ajelen
- 2 жыл бұрын
Пікірлер